Euroopan mestari ja MM-mitalisti Anouk Vetter lopettaa

Anouk Vetter saavutti urallaan seitsenottelun Euroopan mestaruuden, olympiahopeaa ja kolme MM-mitalia.

Hollannin Anouk Vetter nousi komealla keihästuloksella 7-ottelun johtoon ja tarrasi ainakin hetkellisesti kiinni MM-kultaan.
Anouk Vetter keskittyi päättyneellä kaudella vain keihäänheittoon. Kuva: EPA-EFE/All Over Press

Alankomaalainen 7-ottelija Anouk Vetter, 32, ilmoitti maanantaina lopettavansa kilpailemisen huipulla.

– Lopetan! Nyt se on sanottu: lopetan urani huippu-urheilijana, Vetter kirjoitti Instagram-tilillään.

Vetter kuului vuosien ajan moniotteluiden maailman valioiden joukkoon. Hänen läpimurtonsa tapahtui 2016, jolloin hän voitti Euroopan mestaruuden kotiyleisönsä edessä Amsterdamissa. Tämän jälkeen hän saavutti olympiahopeaa Tokiosta, MM-hopeaa ja kaksi MM-pronssia.

Vetterin henkilökohtainen ja samalla Alankomaiden ennätys on 6 867 pistettä 2022 MM-kisoista, jolloin hän hävisi mestaruuden Nafissatou Thiamille 80 pisteellä.

– Ilman sinua Anouk mikään ei ole enää entisellään. Oli etuoikeus kilpailla ja tutustua sinuun näiden vuosien aikana! Onnittelut upeasta urasta ja kaikkea hyvää vieläkin upeampien asioiden varalle, jotka ovat edessäsi, Thiam toivotti Vetterille.

Myös maailmanmestari Anna Hall kertoi jäävänsä kaipaamaan kovaa kilpakumppaniaan.

– Upea ura. Sinua kaivataan kovasti! Hall kirjoitti.

Vetter keskittyi viime kauden keihäänheittoon. Hän voitti Alankomaiden mestaruuden tuloksella 55,96, mutta ei kilpaillut lajissa kansainvälisissä kilpailuissa.

Vetterin ennätys keihäänheitossa on peräti 59,81, mikä on kaikkien aikojen toiseksi kovin keihäänheittotulos ottelijalle. Ottelijasta keihäänheittäjäksi siirtynyt Barbora Špotáková heitti ottelijana 60,90. Tšekin ME-lukemat ovat 72,28.

Vetter kiitti perhettään, tiimiään, sponsoreitaan ja fanejaan vuosien tuosta. Hän uskoi kaipaavansa tuota tukea, mutta muistaa sen myös aina hymyillen.

– Yli kymmenen vuoden ajan olen taistellut täysillä korkeimmalla tasolla. Oli alamäkiä, mutta niin paljon enemmän huippukohtia! Onneksi minulla oli ympärilläni upea tiimi, fantastinen valmentaja ja rakkaat harjoituskaverit. Se oli upea seikkailu. Olen nauttinut, oppinut paljon ja olen kiitollinen kaikesta, mitä tämä matka on minulle antanut, Vetter kiitti.

Vetterin uran päättymisestä kertoi Suomessa ensimmäisenä Ilta-Sanomat.