Led-siirtymässä on tapahtunut harppaus pohjalaismaakuntien maanteillä: tänä vuonna valaisimia on vaihdettu 4 000.
Nyt Etelä-Pohjanmaan ely-keskuksen tiealueen valaisimista 13 000 on ledejä. Kellertävää valoja antavia suurpainenatriumvalaisia on vielä 11 000.
Tänä vuonna työt ovat keskittyneet Pietarsaaren seudulle ja Keski-Pohjanmaalle.
Ensi vuonna vuorossa ovat muun muassa Kurikka, Ähtäri, Kauhajoki, Alavus ja Närpiö.
Siirtymä on tähän asti edennyt pohjalaismaakuntien kesken melko tasaisesti, sanoo tienpidon asiantuntija Satu Kyrö-Kangas Etelä-Pohjanmaan ely-keskuksesta.
Kaikkialla on yhä myös vaihtamista odottavia valaisimia. Samallakin tieosuudella valoja voi olla kahdenlaisia.
Led-siirtymä on rahakysymys
Suurpainenatriumvalaisimien valmistus on jo lopetettu, ja polttimoiden valmistus loppuu vuonna 2027.
Toinen syy muutokseen on raha. Energiatehokkaiden led-valaisimien on laskettu maksavan itsensä takaisin jopa kahdessa vuodessa. Myös huolto- ja vaihtoväli on pidempi kuin natriumvalaisimilla.
Ledillä on muitakin etuja, sanoo Kyrö-Kangas:
– Suurpainenatriumista lähtee hajataittoa ja se aiheuttaa enemmän valosaastetta. Lediä voi myös rajata tarkemmin: jos vaikka on jalankulkuväylä vieressä, voi säätää valaisimen valaisemaan paremmin sinne.
Led-valaisimia voi myös himmentää esimerkiksi tiettyyn vuorokauden aikaan.