Etelä-Savon pelastuslaitoksen henkilöstö on saanut lisäoppia kemiallisiin uhkatilanteisiin

Pelastuslaitoksen sekä sosiaali- ja terveysalan henkilöstöä koulutettiin laitteiden ja suojaimien käyttöön Mikkelissä.

Etelä-Savon pelastuslaitoksen henkilöstöä pukeutuneena keltaisiin suojavarusteisiin.
Etelä-Savon pelastuslaitoksen henkilöstö pukeutui suojavarusteisiin, kun he saivat muun muassa kemikaali- ja säteilykoulutusta. Kuva: Marja Roiha / Yle

Etelä-Savon pelastuslaitoksen henkilöstöä on koulutettu kemiallisiin, säteilyyn ja ydinaineisiin liittyviin uhkiin ja onnettomuuksiin loppuvuodesta.

Kaksipäiväisen koulutuksen kemiallisesta osuudesta vastasi palomestari Tomi Jokela Pieksämäeltä. Hänen mukaansa pelastuslaitoksen osaaminen on varsin hyvää muun muassa kemikaalionnettomuuksissa.

– Koulutus toimii kertauksena ja on myös hyvä nähdä, minkälaista mittauskalustoa meiltä ja valmiusvarastosta löytyy, kertoo Jokela.

Jokelan mukaan todennäköisin uhka on esimerkiksi tieliikenteessä sattuva vaarallisen aineen onnettomuus. Tai onnettomuus voi sattua teollisuudessa. Onnettomuustilanteessa voi myös tulla vastaan erikoinen kemikaali.

– Uskon, että tämän koulutuksen myötä pelastushenkilöstö on valmiimpi kohtaamaan näitä tilanteita, sanoo Jokela.

Jokela kertoo jakavansa pelastushenkilöstölle niitä oppeja, mitä on itse saanut rescEU asiantuntijakoulutuksessa.

Pelastusopiston toteuttama valtakunnallinen rescEU–koulutuskiertue pysähtyi ennen Etelä-Savon pelastuslaitosta Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon pelastuslaitoksilla.

Koulutuskiertue liikkuu eri puolella Suomea

Koulutuskiertue jatkuu eri puolella maata ensi vuoden syyskuun loppuun saakka.

Pelastusopisto myös hallinnoi Huoltovarmuuskeskuksen hankkimaa CBRN–koulutuskonttia. CBRN tulee englannin kielisistä sanoista kemialliset (C), biologiset (B), säteilyyn liittyvät (R) ja ydinaineet (N).

Pelastusopiston suunnittelija Kristian Järvenpää kertoo, että hankkeessa on koulutettu kaikkiaan 66 asiantuntijaa, jotka kouluttavat puolestaan muita alan ammattilaisia Suomessa.

– Osana Suomen CBRN–varastointihanketta tehdään koulutuskiertue, jossa Huoltovarmuuskeskus on hankkinut koulutuskontin ja Pelastusopisto toteuttaa kiertueen, kertoo Järvenpää.

Suomen valmiusvarastojen tarkkoja sijainteja ei kerrota julkisuuteen, mutta Järvenpään mukaan varastot ovat hajautetusti eri puolella maata.

– Jos EU–komissio päättää aktivoida Suomessa olevan valmiusvaraston, Suomi pystyy tarjoamaan lähtevien tavaroiden lisäksi kouluttajaresurssia muualle EU-alueelle, sanoo Järvenpää.

Kiertueella koulutetaan laitteiden ja suojaimien käyttöä pelastustoimelle, sote-henkilöstölle ja muille viranomaisille. Järvenpää kertoo, että samoja laitteita ja suojaimia löytyy Suomen hallinnoimista valmiusvarastoista.

Koulutuskiertue on sisäministeriön yhteistyössä sosiaali- ja terveysministeriön kanssa johtamaa hanketta, jonka arvo on 305 miljoonaa euroa.

Pelastusopiston suunnittelija Kristian Järvenpää kertoo, mitä koulutus pitää sisällään.