VANTAA.
Myyrmäen areena Vantaalla tunnetaan suomalaisessa koripallohistoriassa ikonisista Susijengin voitoista. Kun Susijengin menestystaival oli aluillaan 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen lopussa, Susijengi niisti historiallisesti Serbian elokuussa 2008 sekä legendaarisen Tony Parkerin tähdittämän Ranskan elokuussa 2009.
Sunnuntaina Suomen naisten koripallomaajoukkue pääsi samoihin puitteisiin ja yllätti Ruotsin pistein 86–77. Länsinaapurimme ei sentään ole Tony Parkerin Ranska, mutta kyseessä on kova päänahka. Siinä on myös kaikuja tuosta Susijengin sensaatiomaisesta Parkerin ja Ranskan kaadosta.
Suomi pysäytti täysin Ruotsin tähtitakamiehen Klara Holmin, jota Ruotsin yleisradioyhtiö SVT:n suorapuheinen koripalloasiantuntija Nick Rajacic hehkutti ennen Suomen kohtaamista yhdeksi Euroopan parhaista pelintekijöistä.
CV on myös kohdillaan kovasta väitteestä. Viime kesänä Holm oli EM-kisojen toiseksi paras pisteidentekijä ja jakoi kaikista eniten koriinjohtaneita syöttöjä EM-kisoissa. Hän ei sentään ole Tony Parker, mutta kova tähtitakapelaaja kuitenkin.
Valokuvaaja Tomi Hännisen otokset tuskaisesta Holmista kertoivat paljon Suomen voitosta.
Tony Parker jäi aikanaan Vantaalla neljään pisteeseen pelitilanneheitoin 2/14, nyt Klara Holmin saldo oli sentään 10 pistettä, mutta pelitilanneheitot vain 3/11. Holmille tuli myös karut viisi pallonmenetystä.
Poikkeuksellisen kova voitto ja myös itsessään harvinainen
Suomen naisten koripallomaajoukkueelle voitto oli myös historiaan peilaten todella kova. Ruotsi pelasi viime vuonna EM-kisoissa ja oli kymmenes. Ruotsi voitti vain Ison-Britannian, mutta pakotti alkulohkossa jatkoajalle EM-hopeamitalisti Espanjan ja pelasi tiukan väännön EM-viitosta Saksaa vastaan. Ruotsi on maailmanrankingissa Euroopan-maista 14. kovin.
Viimeksi maailmanrankingiltaan kovemman maan Suomi on voittanut kesällä 2012, kun Suomi kaatoi Latvian. Tuolloin Latvia oli maailmanrankingissa Euroopan-maista kahdeksanneksi kovin.
Ylipäätänsä Suomen naisten koripallomaajoukkueelle voitot ovat olleet hyvin harvinaisia. Kilpailullisissa EM-karsintapeleissä Suomi on voittanut viimeisen 15 vuoden aikana sellaiset maat kuin Bulgarian kolme kertaa (2024, 2023 ja 2011), kaksi kertaa Luxemburgin (2012), kerran Portugalin (2020) ja kerran Saksan (2014). Siis seitsemän voittoa 56 otteluun ennen tätä karsintaikkunaa.
Positiivisinta on tietysti, että viimeisen kahden vuoden aikana pelatusta kahdeksasta EM-karsintapelistä Suomi on voittanut kolme. Eli lähes puolet viimeisen 15 vuoden EM-karsintavoitoista on tullut viimeisen kahden vuoden aikana Ilkka Palviaisen aikakaudella päävalmentajana.
Vaikka Ruotsilla oli Vantaalla mukana vain puolet viime kesän EM-joukkueestaan ja Suomi on Ruotsin tapaan jo varmistanut EM-kisapaikkansa yhtenä kisajärjestäjistä, voiton symbolinen merkitys on valtava.
”Nuorennusleikkausjoukkueista” Suomi oli vahvempi.
Ikuisen tulevaisuuden joukkueen leima
Suomen naisten koripallomaajoukkueesta on jo pitkään puhuttu tulevaisuuden joukkueena.
Loppuvuodesta 2017 silloinen Suomen naisten maajoukkueen päävalmentaja Pekka Salminen esimerkiksi puhui siitä, että Suomen naiskoripallossa alkaa tapahtua, kun Yhdysvaltojen yliopistokentiltä tulevat kolmisenkymmentä nuorta pelaajaa takaisin Eurooppaan. Tosi asiassa Yle Urheilun laskelmien mukaan vuosina 2017–2019 Yhdysvaltojen yliopistosarjoissa oli 36 pelaajaa.
Nyt heidän pitäisi olla suurin piirtein koripallourallaan parhaassa iässään. Näistä 36 pelaajasta tähän EM-karsintaikkunaan oli nimetty vain kolme pelaajaa: Elina Koskimies, Helmi Tulonen ja Lotta-Maj Lahtinen.
Lisäksi Euroopan huippusarjassa Espanjassa pelaa näistä pelaajista Anniina Äijänen, mutta hän ei ollut nyt maajoukkueessa. Siis yhteensä neljä pelaajaa.
36 pelaajasta enää sitä paitsi 11 ylipäätänsä pelaa joko Suomen kahdella ylimmällä sarjatasolla tai ulkomailla. 25 on jo siis lopettanut. Ei siis alkanut tapahtua, kuten kahdeksan vuotta sitten oli suuri toive.
Voitto lisää uskottavuutta
Tällä viikolla puheenaiheeksi on puolestaan noussut, kuinka Suomen naisten koripallomaajoukkueessa oli peräti viisi ensikertalaista. Kaikki viime kesän historiallisen alle 18-vuotiaiden EM-hopeajoukkueen debytantteja. Lukioikäisiä nousi naisten maajoukkueeseen samaan aikaan, kun Euroopan huippukenttien ammattilaisia ei otettu mukaan.
Suomen päävalmentaja Ilkka Palviainen palasi valintoja perustellessaan jälleen tulevaisuuden joukkue -teemaan. Hän puhui, kuinka näissä karsinnoissa katsastettiin nuoria ja pitkällä tähtäimellä voittamisen hakemista.
Samalla hän vertasi torstaina Suomen kohtaaman Belgian nousuun kaksinkertaiseksi Euroopan mestariksi. Belgialla siinä meni kymmenen vuotta, muistutti Palviainen. Kuulosti siis taas kovin tutulta lisälauseelta naisten koripallomaajoukkueelle viimeisen vuosikymmenen aikana. ”Sitten kun sitä ja tätä.”
Nyt tuli kuitenkin myös mainiosti pelanneiden lukioikäisten avustuksella lyhyelläkin tähtäimellä kova voitto. Tämä on myös maajoukkuetoiminnan uskottavuuden kannalta iso voitto kohti kahden vuoden päästä häämöttäviä EM-kotikisoja Espoossa.
Erityisen mielissään suomalaisen koripalloväen kannattaa olla kuitenkin avainpelaajanelikon Sara Bejedin, Awak Kuierin, Magdalene Agyein, Lotta-Maj Lahtisen ja hienoja kehitysakeleita osoittaneen Lilli Onnelan esityksistä.
Bejedi kantoi Belgia-pelin tapaan korintekovastuuta 18 pisteellään ja muut dominoivat Ruotsia ollessaan kentällä keräten komeat plusmiinuslukemat. Lotta-Maj Lahtinen peräti +27, Lilli Onnela +21, Awak Kuier +21 ja Magdalene Agyei +19. Siinä on kehittymässä hyviä vastuunkantajia EM-kotikisoihin tätä tahtia.
Päivitetty kello 23.55. Täsmennetty Rajacicin sitaattia Holmista yhtenä parhaista pelintekijöistä Euroopassa ja lisätty linkki siihen.