Helsingin terveyspalveluista vastaava apulaispormestari Maarit Vierunen (kok.) vakuutti Helsingin valtuutetuille keskiviikkona, että Helsingissä pääsee hoitoon, jos tarvitsee mielenterveyden palveluita.
– Kaikki pääsevät hoitoon. Itsetuhoiset saavat tulla suoraan hoitoon osastolle, Vierunen sanoi.
Vasemmisto kuitenkin epäili Vierusen vastausta. Usea valtuutettu toi esiin, että heidän tietojensa mukaan kynnys osastohoitoon pääsyyn on liian korkea.
– On järkyttävä tieto, että 50 prosenttia itsemurhan tehneistä on tavannut terveydenhoidon ammattilaisen viimeisen viikon sisällä. On järkyttävää, etteivät he jää ammattilaisten haaviin, Alviina Alametsä (vihr.) sanoi.
Myös Veronika Honkasalo (vas.) huomautti, että pormestarin vastaus on ruusuinen, jos kuuntelee heitä, joita tilanne koskee.
– He, jotka eivät koskaan parane. Heille kuuluu myös ihmisarvoinen elämä. Mikä on tilanne, että he saavat ihmisarvoista elämää, joka on tuettua, Honkasalo kysyi.
Yle kertoi viime viikolla kuinka HUS:n psykiatrian toimialajohtaja Jesper Ekelundin mielestä vuodeosastopaikkojen määrä on jäänyt jälkeen todellisesta tarpeesta Uudellamaalla.
”Patjoilla ei nukuta”
Vierusen mukaan toimialan palvelustrategiassa kiinnitetään kaikkeen tähän huomiota. Vierusen mukaan tällä hetkellä Helsingissä psykiatrisen hoidon paikat riittävät, eikä ole näköpiirissä etteivät riittäisi.
Vierusen mukaan ajoittain on tilanteita, että hoidossa on paljon ihmisiä.
– Ylimääräisillä patjoilla ei kukaan joudu kuitenkaan olemaan, Vierunen vakuutti.
Vierusen mukaan avohoitoon on lisätty henkilökuntaa.
Asiasta keskusteltiin, koska Vasemmistoliiton valtuutettu Jenny Kasongo kysyi Helsingin valtuuston kyselytunnilla Helsingin psykiatrisen osastonhoidon tilanteesta.
Kasongo huomautti, Auroran sairaalan paikkoja on vähennetty, mutta Helsinkiin muuttaa koko ajan lisää ihmisiä. Kasongo halusi myös tietää, onko psykiatrisen hoidon kriteerejä muutettu ja kotiutetaanko potilaita kotiin liian aikaisin, jos paikkoja ei ole.
Vierunen sanoi, että sairaanhoitoon pääsyssä Helsinki noudattaa valtakunnallisia kriteerejä, eikä sairaaloista kotiuteta liian aikaisin.
– Paikat eivät lisäänny uuden Laakson sairaalan myötä. Jos kuitenkin tulisi tilanne, että tarvitaan paikkoja lisää, ryhdyttäisiin toimiin, Vierunen sanoi lopuksi.