Taitoluistelu

Amber Glenn osaa hypyn, johon harva pystyy

Suomessa kilpaileva Amber Glenn on yksi harvoista naisista, joka tekee kisoissa kolmoisaxelia. Tässä jutussa avataan, miten poikkeuksellisesta suorituksesta on kyse.

Taitoluistelun Finlandia Trophy nähdään Ylen kanavilla 21.11.–23.11. Katso lähetystiedot Yle Areenasta.

Helsinkiin saapuu tällä viikolla taitoluistelija, jolla on harvinainen taito.

Yhdysvaltain Amber Glenn on ollut jo useamman vuoden matkalla taitoluistelun kirkkaimpaan kärkeen.

Viime kaudella Glenn loisti GP-sarjassa. Hän osallistui kahteen osakilpailuun sekä GP-finaaliin ja voitti kaikki.

Myös tämä kausi on alkanut vahvasti. Glenn, 26, voitti Kiinan GP-kisan. Tällä viikolla hän kilpailee Finlandia Trophyssa Helsingissä.

Glennillä on valttikortti, jota hyvin harvalla luistelijalla on ohjelmassaan.

Glenn osaa vaikeimman naisten hypyn, kolmoisaxelin. Moni nainen harjoittelee hyppyä, mutta Glennillä se on ollut kisaohjelmassa jo monta vuotta. Hän suorittaa hypyn varmasti.

Axel on taitoluistelun vaikein hyppy

Amber Glennin kolmoisaxel vaihe vaiheelta.

– Kolmoisaxel on edelleen naisille wow-elementti. Onnistuneen suorituksen takana on hirveästi toistoja, Yle Urheilun asiantuntija Sara Honkavaara kertoo.

Axel on taitoluistelun hypyistä vaikein ja ainoa, joka lähtee eteenpäin. Axelissa on puoli kierrosta enemmän kuin missään muussa luokitellussa hypyssä. Se on myös fyysisesti vaikeampi hyppy.

– On hurjaa lähteä hypyssä eteenpäin, hallita vartalo kovassa vauhdissa ja saada painonsiirto onnistumaan, Honkavaara kommentoi.

– Glenniä auttaa todella kova rotaationopeus. Hänellä on myös hyvä kaaritekniikka ja hyppytekniikka. Lisäksi häneltä löytyvät lajissa vaadittavat ominaisuudet, kuten hyvä ponnistusvoima ja ajoitus.

Näin hyppyä harjoitellaan

Hyppyjä, myös kolmoisaxelia harjoitellaan muun muassa rotaatiokoneissa, joissa luistelijoita pyöritetään jään ulkopuolella. Tässä rotaatiokoneessa on taitoluistelija Annika Pellonmaa.

Hypyn harjoittelun apuna käytetään erilaisia valjaita. Rotaatioon on tärkeä totutella ennen jäälle menoa. Tässä valjaissa on taitoluistelija Hilma Kähkönen.

Suomessa pari miesluistelijaa osaa kolmoisaxelin ja suomalaisnaisetkin sitä harjoittelevat. Miehissä Yhdysvaltain Ilia Malinin tekee neloisaxelia.

Takavuosien tähdet Midori Ito ja Tonya Harding muistetaan kolmoisaxelin tekijöinä. Tällä kaudella kolmoisaxelia on väläytellyt Japanin uusi tähti Ami Nakai.

Venäläiset nuoret taitoluistelijat tunnetaan ”hyppykoneina”. He osaavat sekä kolmoisaxelin että neloishypyt. Heitä ei ole viime vuosina nähty kisajäillä Venäjän Ukrainaan aloittaman hyökkäyssodan takia.

Milano-Cortinan kisoihin venäläisiä pääsee mukaan neutraalilla statuksella yksi edustaja per laji.

Glennin harvinainen hyppy nähdään Helsingissä

Viikonloppuna kilpailtava taitoluistelun Finlandia Trophy on GP-sarjan viimeinen kisa ennen finaalia.

Japanilaisluistelijoiden lisäksi Amber Glennin kovin haastaja on viime kaudella loukkaantumisen takia sivussa ollut Euroopan mestari Belgian Loena Hendrickx.

Suomalaisista eniten odotetaan junioreista aikuisten sarjaan siirtyneeltä Iida Karhuselta.

USA:n taitoluistelija Amber Glenn vilkuttaa yleisölle.
Amber Glenn on yksi suosikeista Finlandia Trophy -kisassa Helsingissä. Kuva: International Skating Union via

Amber Glennin uraan on mahtunut myös vaikeuksia, varsinkin henkisellä puolella. Vuonna 2019 Glenn kertoi avoimesti kuuluvansa seksuaalivähemmistöön. Hän on tehnyt tärkeää työtä roolimallina sekä mielenterveyden parissa.

– Glenn on saanut itseluottamusta ja voimaa, hän on tosi urheilullinen ja vahva, Honkavaara kertoo.

– Glennillä alkaa olla paketti kasassa. Hyvä alkukausi on sen osoittanut. Naisissa nähdään tällä kaudella kova ja tasainen kilpailu.

Videon rotaatiokoneesta kuvasi valmentaja Tanja Hakkarainen. Videon valjaista kuvasi valmentaja Jonna Ylimäki.