Lappeenrannan kaupungin rakennusvalvonta on reagoinut Kulttuuritila Nuijamiehen lämmityksen katkaisemiseen.
Rakennusvalvonta lähetti rakennuksen omistavalle yhdistykselle sähköpostia, jossa muistutetaan, ettei rakennusta pidä jättää kylmilleen talvipakkasilla.
– Kyseessä ei ollut kehotus tai paimenkirje, vaan enemmänkin herättely, kertoo rakennusvalvonnan johtaja Sampo Sälevaara.
Nuijamiehestä katkaistiin lämmityksen ohella sähkö ja vesi marraskuun alkupuolella. Syynä ovat maksamattomat laskut.
Rakennuksen energialiittymät omistaa Lappeenrannan Osuuspankkitalo -yhtiö. Se puolestaan on Kaakkois-Suomen osuuspankin omistama kiinteistöyhtiö.
Arvokohde voi kärsiä
Ajankohta kulttuuritilan lämmityksen katkeamiselle on kriittinen. Talven kylmyys voi tehdä rakennukselle huomattavaa vahinkoa.
– Meillä ei ole varaa menettää kaupungin keskustasta tuollaista arvokohdetta, sanoo kaupunginarkkitehti Maarit Pimiä.
Vuonna 1954 valmistunut Nuijamiehen rakennus on suojeltu asemakaavassa, minkä takia suojellusta rakennuksesta on pidettävä huolta. Jos näin ei tapahdu, voi rakennusvalvonta puuttua tilanteeseen.
Sälevaaran mukaan rakennusvalvonnalle tieto sähkön, lämmityksen ja veden tulon katkaisemisesta on tullut median kautta.
Lämmitys ei palaa, koska laskuja ei ole maksettu
Lappeenrannan kaupungin rakennusvalvonta lähetti Nuijamiehen rakennuksen kylmenemistä koskevan sähköpostin myös Lappeenrannan Osuuspankkitalolle.
Viesti meni sinne siksi, että rakennusvalvonnalla ei ollut ajantasaista tietoa siitä, kuka tontilla omistaa mitäkin.
Pankinjohtaja Jussi Karjalainen Kaakkois-Suomen osuuspankista sanoo, että viesti tuli kiinteistöyhtiölle virheellisesti.
– Se oli tarkoitettu Nuijamies-yhdistykselle, joka vastaa myös rakennuksen kunnosta. Kerroimme tämän rakennusvalvonnalle, Karjalainen sanoo.
Karjalaisen mukaan lämmityksen palauttaminen kulttuuritilaan ei ole mahdollista, koska yhdistys ei ole maksanut laskuja.
Tapahtumia siirretty muualle
Rakennuksen omistavalle yhdistykselle tilanne on vaikea. Velkaantunut yhdistys ei ole pystynyt maksamaan laskuja. Yhdistys on pyrkinyt korjaamaan taloustilannettaan eri keinoin.
Nuijamies ei ole ainakaan toistaiseksi voinut hankkiutua myöskään yrityssaneeraukseen, koska sen järjestelyt veisivät useita tuhansia euroja rahaa. Lisäksi on epäselvää, täyttäisikö kulttuuritila edes yrityssaneerauksen ehdot.
Toiminta kulttuuritilassa on keskeytynyt, ja sovittuja tapahtumia on siirretty muihin paikkoihin Lappeenrannassa. Yhdistys tekee töitä sen eteen, että toiminta kulttuuritilassa voisi edelleen jatkua.
Toimittaja Tanja Hannus tiivisti Nuijamiehen tilanteen 7. marraskuuta.