Oppositiopuolueet vetoavat yhdessä pääministeri Petteri Orpoon (kok.), jotta hän perustaisi parlamentaarisen työryhmän ratkomaan hyvinvointialueiden talousongelmia. Se tarkoittaa, että mukana olisivat kaikki eduskuntapuolueet.
Oppositio haluaa antaa hyvinvointialueelle myös lisää aikaa saada taloutensa tasapainoon. Oppositiopuolueet pitivät tänään torstaina yhteisen tiedotustilaisuuden.
Pääministeri Orpo ei ottanut suoraan kantaa opposition ehdotukseen eduskunnassa. Orpo totesi Ylelle, että hallitus tekee jo korjauksia sosiaali- ja terveyspalveluiden kokonaisuuteen.
– Kuten on todettu, olemme koko ajan tehneet korjauksia oppositiopuolueiden viime kaudella tekemään malliin. Siihen, jota he vaativat nyt korjattavaksi.
Orpo totesi, että joulukuussa valmistuu alivaltiosihteeri Marina Erholan tekemä selvitys hyvinvointialueiden tilanteesta. Selvitys sisältänee pääministerin mukaan myös joitain ehdotuksia tilanteen korjaamiseksi.
– Me käymme sen tarkkaan läpi ja palaan sitten pääministerin ilmoituksen kanssa sen pohjalta istuntokauden alkupuolella ensi vuonna.
Useita arviointimenettelyjä
Valtio on käynnistänyt arviointimenettelyn kolmella eri hyvinvointialueella: Itä-Uudellamaalla, Keski-Suomessa ja Lapissa.
Valtiovarainministeriö on asettanut ulkopuolisen työryhmän miettimään sitä, miten säästöt alueilla voitaisiin saada aikaiseksi ja aikaisempien vuosien alijäämät katettua.
– Kyse on palveluista, joita ilman suomalainen yhteiskunta ei toimi, totesi pääoppositiopuolue SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman tiedotustilaisuudessa.
Lindtmanin mukaan lisäaika talouden tasapainottamiseksi ei tarkoita ”moraalikatoa ja sitä, että hanskat tippuvat”. Tällä hetkellä aikaa talouden tasapainon löytämiseen on varattu aikaa vuoteen 2026 saakka.
Tiedotustilaisuudessa ei saatu vastausta siihen, kuinka paljon lisäaikaa olisi riittävän paljon.
Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen vetosi hallitukseen ja tarjosi opposition auttavaa kättä. Kaikkonen muistutti, että puolueet ovat pysytyneet sopimaan yhdessä puolustusmenojen kasvusta ja velkajarrusta.
– Meidän on pystyttävä yhteistyöhön yli oppositiorajojen. Tämä on opposition jytäkkä viesti. Tilanne on vakava ja toivomme, että hallitus tähän yhteistyön käteen tarttuu.
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta arvioi, että nyt aika toimia yhdessä, ei syytellä muita.
– Sillä ei ratkea suomalaisen hoitojonotus tai saako ikääntynyt muistisairas apua tai saako oma nuori apua, kun maailma horjuu.
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela muistutti, että näin suurta uudistusta ei saada kerralla valmiiksi.
– Holtiton leikkauskierre alueilla on voitava välttää.
Tilaisuudessa olivat mukana SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen, keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen, vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta ja eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Inka Hopsu, vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Aino-Kaisa Pekonen sekä Liike Nytin puheenjohtaja Harry Harkimo.
Aiemmin hallituspuolueista RKP on esittänyt soten rahoituslain avaamista vielä tämän hallituskauden aikana. Rahoituslaissa määritellään, että perustamisvaiheessa syntyneet alijäämät olisi katettava vuoden 2026 loppuun mennessä.
Arviointiryhmien pitäisi saada työnsä valmiiksi kesäkuussa 2026. Mikäli hyvinvointialueiden taloutta ei saada tasapainotettua, edessa voivat olla alueiden liitokset.
Edellisen kerran parlamentaarista ratkaisua soteen etsittiin 2013. Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) perusti kunta- ja sote-koordinaatioryhmän, jonka puheenjohtajana toimi kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Petteri Orpo.