Hiihtäjien vuoden odotetuin hetki on käsillä. Ensilumenlatuja on päästy monin paikoin avaamaan, kun sää on viilennyt.
Lapualla ladut avataan hiihtäjille jo nyt perjantaina, Seinäjoella lauantaina. Vöyrillä avattiin ensilumenlatu jo viikolla.
Kaikki ensilumenladut ovat kilometrin mittaisia ja maksullisia.
Seinäjoen kaupungin liikuntapaikkamestari Mika Rinta-Keturille ensilumenladun tekemisen aloittaminen on aina juhlapäivä.
– Se on tämän vuosityön tärkein päivä, jota odotetaan kuin kuuta nousevaa, toteaa ampumahiihtotaustainen Rinta-Keturi.
Rinta-Keturi on itse puskutraktorin puikoissa levittämässä lunta. Hän ajaa myös ladut ja huoltaa niitä pari kertaa päivässä koko talven.
Lumen levittäminen on melko nopeaa puuhaa, sillä muutamassa tunnissa syntyy jo satoja metrejä baanaa.
Säilölumi kestää hyvin
Seinäjoen ensilumenlatu tehdään rullahiihtobaanan asfaltin päälle, mikä helpottaa sekä ladun tekemistä että ylläpitoa.
Rinta-Keturi arvelee, että ensivaiheessa lunta riittää noin 800 metrin tai vajaan kilometrin latuun.
– Viime talvena ei saatu tykitettyä niin paljon lunta kuin aiemmin, koska talvi oli mitä oli, muistaa Rinta-Keturi.
Tykkilumi säilötään kesän ajaksi kasaan, joka peitetään sahanpurulla ja peitteillä.
Kesällä siitä syntyy hävikkiä vuodesta ja säistä riippuen noin 25-30 prosenttia, kertoo Seinäjoen liikuntatoimenjohtaja Jari Mäkelä.
Tykkilumi on kuitenkin varsin kestävää, eikä se hätkähdä pienistä vesisateista.
– Pohja kestää, kun se tehdään hyvin ja ammattitaitoisesti paksu patja siihen, niin se pysyy kevääseen asti, kehuu Mäkelä.
Maksut ja säästöt
Seinäjoella on ollut aiempina vuosina jopa kaksi ensilumenlatua, kun toinen on tykitetty Tanelinrantaan. Nyt alkaa järjestyksessään toinen talvi, kun Taneliin ei saada tykkilatua, vaan odotetaan oikean lumen satamista.
Kyse on kaupungin säästöistä.
Rinta-Keturi tosin muistuttaa, että harvassa kaupungissa on kaksi ensilumenlatua näin lähellä toisiaan.
Ensilumenlatujen käyttö on maksullista hiihtäjille. Kertahiihdolle pääsee vitosella sekä Seinäjoella että Lapualla.