Kangasniemi poistaa varhaiskasvatuksen asiakasmaksut pysyvästi

Kangasniemi sai viime vuonna asiakasmaksuista noin 24 000 euroa.

Hiekkaleluja laatikossa.
Varhaiskasvatus oli viime vuonna ilmaista jo noin 70 prosentille asiakkaista. Kuvitus. Kuva: Tekla Lilja / Yle

Kangasniemi ottaa maksuttoman varhaiskasvatuksen pysyvästi käyttöön.

Kunta poisti asiakasmaksut tämän vuoden alussa kokeiluluonteisesti. Sivistys- ja hyvinvointilautakunta päätti perjantaina 14. marraskuuta tehdä lautakunnan päätöksellä pysyvää.

Varhaiskasvatusjohtaja Eeva Blombergin mukaan päätöksellä halutaan tukea lapsiperheitä ja myös lisätä kunnan veto- ja pitovoimaa.

– Perheiltä on tullut paljon hyvää palautetta ja kiitosta.

Kunnan mukaan 70 prosenttia perheistä sai jo viime vuonna varhaiskasvatuksen maksutta.

Tämä johtuu siitä, että asiakasmaksujen tulorajat ovat nousseet viime vuosina niin rajusti, etteivät monen perheen tulot eivät yllä edes minimirajalle.

Kangasniemi sai asiakasmaksuista noin 24 000 euroa vuodessa, mikä oli noin prosentin verran varhaiskasvatuksen kokonaiskustannuksista.

Blombergin mukaan rahallinen hyöty jää hyvin pieneksi, kun ottaa huomioon tulotietojen tarkasteluun, asiakasmaksupäätösten tekemiseen, laskuttamiseen ja asiakaspalveluun liittyvät kustannukset.

Maksuttomuus ei ole Blombergin mukaan aiheuttanut ikäviä lieveilmiöitä, kuten sitä, että poissaoloja ei ilmoitettaisi.

– Myöskään varhaiskasvatuksen osallistumisprosentti ei ole kasvanut, eli kustannukset eivät ole sen takia nousseet.