Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on kieltänyt ajoneuvojen katsastamisen väliaikaisesti A-Katsastuksen Uudenkaupungin konttorilta. Syynä on se, että asemalla on hyväksytty autoja, jotka olisi pitänyt hylätä tai määrätä ajokieltoon.
Traficom on kiinnittänyt asiaan huomiota, kun Uudenkaupungin A-Katsastuksen konttorin hylkäysprosentti on poikennut normaalista. Katsastuskonttoreita valvova viranomainen teki uusintakatsastukset sellaisiin autoihin, jotka olivat läpäisseet normaalin katsastuksen kyseisellä asemalla.
Uusintakatsastuksissa tuli esille vikoja, joita varsinaisessa katsastuksessa ei ollut huomioitu. Osa vioista oli vähäisiä, mutta mukana oli myös vakavia ja yksi jopa vaarallinen vika.
Huomaamatta jääneitä vikoja vähäisestä vaaralliseen
Ylen Traficomilta pyytämän päätöksen mukaan alkuperäisissä katsastuksissa on jäänyt reagoimatta muun muassa näkökentässä olevaan esteeseen ja pakoputken vuotamiseen. Traficom luokittelee molemmat viat vähäisiksi.
Vakavista vioista katsastuksissa on jäänyt huomaamatta moottorin öljyvuoto ja takajarrun laahaaminen. Lisäksi huomaamatta on jäänyt polttoainevuoto, jonka Traficon luokittelee vaaralliseksi viaksi. Se aiheuttaa tulipalovaaran, ja ajoneuvo olisi pitänyt määrätä ajokieltoon.
Uudenkaupungin A-Katsastus on saanut Traficomilta jo aiemmin varoituksen vastaavista rikkeistä. Varoitus on annettu joulukuussa 2023.
Sanktiot suhteellisen harvinaisia
Traficom on antanut samanlaisen sanktion samasta syystä myös A-Katsastuksen Euran konttorille.
Liikenne- ja viestintäviraston erityisasiantuntija Markku Kärkkäinen sanoo, että kyseessä on sattuma. Traficomin määräämät sanktiot katsastusluvan haltijoille ovat suhteellisen harvinaisia.
Koko maassa on annettu tämän ja viime vuoden aikana reilu 30 varoitusta. Katsastusluvan määräaikaisia peruuttamisia on noin viisi.
– Kaikkein kovinta sanktiota eli katsastusluvan peruuttamista kokonaan ei ole vielä koskaan tarvittu, Kärkkäinen sanoo.
A-Katsastuksen aluepäällikkö Janne Järvinen kertoo suhtautuvansa sanktioihin niiden vaatimalla vakavuudella. Hän sanoo, että katsastuksissa voi jäädä joku vika huomaamatta esimerkiksi tiukan aikataulun seurauksena.
– Jatkossa työt täytyy tehdä vielä tarkemmin, ja käyttää niihin riittävästi aikaa, hän sanoo.
Sekä Uudenkaupungin että Euran konttoreilla katsastukset jatkuvat loppiaisen jälkeen.