Kuusankosken uimahalli avautuu uimareille maanantaina Kouvolassa.
Uimahalli on ollut suljettuna liki kaksi viikkoa, koska hallin lattiapinnoilta löytyi tutkimuksissa Pseudomonas aeruginosa -bakteeria. Bakteeri voi aiheuttaa infektioita potilailla, joilla on heikko vastustuskyky.
Uimahalli on ollut kuukauden sisään jo kolmatta kertaa kiinni saman bakteerin takia.
Viimeisimmän bakteerihavainnon jälkeen hallissa on tehty tehopesut allastiloihin sekä puku- ja pesutiloihin.
Viimeisimmät vesinäytteet uimavesistä ja pinnoilta otettiin keskiviikkona 12. marraskuuta. Laboratoriolta saadun tiedon mukaan kaikki vesinäytteet ovat puhtaita. Myös pintapuhtausnäytteiden alustavat tulokset ovat olleet puhtaat.
Kengät aulatilaan
Kouvolan kaupunki tiedottaa, että Kuusankosken uimahallissa on tehty muutoksia, joilla pyritään parantamaan uimahallin tilojen hygieenisyyttä. Veden laadun turvaamiseksi klooripitoisuutta on nostettu kaikissa altaissa, ja tiloihin on lisätty välisiivous iltapäiviin.
Lian kulkeutumisen estämiseksi asiakkaat riisuvat kengät jatkossa uimahallin aulatilassa. Aulaan on lisätty tätä varten kenkätelineitä ja penkkejä.
Uimahalliin ei saa tuoda jatkossa omia vesijuoksuvöitä tai uimaleluja. Lapsille tarkoitetut uimakellukkeet ovat kuitenkin sallittuja.
Peseytymisen valvonta jatkuu
Kaupungin tiedotteessa mainitaan, että jokainen uimahallikävijä voi vaikuttaa uimahallin viihtyvyyteen ja yleiseen hygieniaan omalla toiminnallaan.
– Ennen uima-altaaseen menoa peseytyminen on välttämätöntä ja tärkeä osa uimavesihygieniaa, tiedotteessa todetaan.
Kuusankosken uimahallissa jatketaan peseytymisen tehostettua valvontaa.