Sisä-Suomen poliisi on selvittänyt useita ryöstöjä, jotka ovat tapahtuneet tällä viikolla Jyväskylässä.
Käräjäoikeus vangitsi tänään 15-vuotiaan, jota epäillään muun muassa kahdesta törkeästä ryöstöstä ja virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta. Epäilty vangittiin todennäköisin syin epäiltynä.
Vangitseminen liittyy tapahtumiin Jyväskylässä 11. marraskuuta.
Rikoskomisario Paavo Ritari kertoo tiedotteessa, että poliisilla ei tässä tapauksessa ollut muuta vaihtoehtoa, kuin esittää epäillyn vangitsemista.
– Alle 18-vuotiasta epäiltyä ei saa vangita tai määrätä pidettäväksi edelleen vangittuna, elleivät painavat syyt sitä vaadi. Painavat syyt on aina tapauskohtainen kokonaisarviointi, jossa nuoren osalta mukana on vahvasti lapsen etu, Ritari sanoo.
Epäilty vastusti poliisia kiinniottotilanteessa
Epäillyt rikokset tapahtuivat Jyväskylän keskustassa viime tiistaina.
Poliisi sai hätäkeskuksesta tiedon noin puoli kahdeksan aikaan illalla, että kaupungin keskustassa on tapahtunut ryöstö. Ilmoituksen mukaan kaksi nuorta oli ryöstänyt uhrilta matkapuhelimen ja lompakon ja uhannut tätä puukolla.
Poliisi selvitti tapausta ja sai lähistöltä toisen ilmoituksen vastaavasta ryöstöstä. Poliisin mukaan molemmissa tapauksissa tuntomerkit täsmäsivät samoihin epäiltyihin.
Poliisi teki lähietsintää alueella ja havaitsi Tourulassa kaksikon, jotka sopivat tuntomerkkeihin. Toinen epäillyistä yritti paeta poliisia.
Kiinnioton yhteydessä hän uhkasi poliisia puukolla, minkä vuoksi poliisi joutui käskyttämään häntä ampuma-aseella, jotta epäilty luopuisi teräaseesta.
Epäilty luopui puukosta, eikä enää vastustanut kiinniottoa. Toisen epäillyn poliisi tavoitti myöhemmin samana iltana.
Toinen epäilty on 14-vuotias, ja häntä epäillään rikollisista teoista.
Hän ei ole rikosoikeudellisesti vastuussa. Hänen vastattavakseen voi silti tulla esimerkiksi vahingonkorvauksia, minkä lisäksi häneen voidaan kohdistaa sosiaalitoimen toimenpiteitä.
Uhrit valikoituivat sattumanvaraisesti
Poliisin käsityksen mukaan epäillyt törkeät ryöstöt ovat tapahtuneet yleisellä paikalla Jyväskylän kaupungin keskustassa ja kohdistuneet tavallisiin ihmisiin, jotka olivat hoitamassa arkisia perustehtäviä.
Poliisin mukaan uhrit olivat aikuisia ja he olivat valikoituneet sattumanvaraisesti.
Tutkinta kesken, poliisi pyytää vihjeitä
Poliisin mukaan tutkinta on kesken, minkä vuoksi poliisi ei voi tiedottaa tapauksesta tässä vaiheessa enempää, jotta esitutkinta ei vaarannu.
Poliisi selvittää edelleen, onko Jyväskylän keskustassa mahdollisesti tapahtunut samana päivänä muita vastaavia tekoja.
Poliisi pyytää yleisöä kertomaan mahdollisista havainnoista vihjesähköpostiin vihjeet.sisa-suomi@poliisi.fi.