Elinkeinoelämän keskusliitto EK päätti tänään uudesta toimitusjohtajastaan. Tehtävään on valittu Teknologiateollisuus Ry:n toimitusjohtaja Minna Helle.
Tallenteen EK:n tiedotustilaisuudesta voit katso tästä:
– Olen syvästi onnellinen ja syvästi kiitollinen nimityksestäni, sanoo Helle tiedotustilaisuuden aluksi.
Helle aloittaa varsinaiset työt uudessa roolissaan huhtikuun alusta.
Helteen mukaan Suomen talous on todella haastavassa tilanteessa menneillään olevan geopoliittisen ja kauppapoliitittisen myllerryksen vuoksi.
– Suomi tarvitsee nyt kasvua. Siinä yrityksillä on keskeinen rooli, sanoo Helle.
EK:n hallituksen puheenjohtajan Aaro Cantellin mukaan Minna Helteellä on syvällinen kokemus EK:n liittoyhteistyöstä, edunvalvonnasta ja päätöksiin vaikuttamisen mekanismeista.
– Olen vakuuttunut siitä, että Minnalla on erinomaiset edellytykset jatkaa EK:n vahvaa työtä suomalaisen elinkeinoelämän ja samalla kaikkien suomalaisten hyväksi sanoo Cantell.
Tuleva toimitusjohtaja Helle kuvailee Elinkeinoelämän keskusliittoa keskeiseksi elinkeinoelämän puolestapuhujaksi.
– Haluan olla rohkea ja johdonmukainen johtaja, joka toimii yhdessä tiiminsä ja sidoryhmiensä kanssa, sanoo Helle Ylen haastattelussa.
– EK:lla on kestävän kasvun ja uudistumisen vauhdittajana sekä yrittäjyyden ja markkinatalouden sanansaattajana keskeinen rooli ja on suuri kunnia päästä tekemään työtä koko suomalaisen elinkeinoelämän puolesta, sanoo Helle.
EK on etsinyt toimitusjohtajaa siitä lähtien, kun Jyri Häkämies ilmoitti jäävänsä eläkkeelle sopimuksensa mukaan toukokuussa 2026. Hän on 64-vuotias.
Häkämies on luotsannut EK:ta vuodesta 2012 alkaen.
Minna Helle on kokenut työmarkkinatoimija. Hän on toiminut aiemmin muun muassa Teknologiateollisuuden työmarkkinajohtajana ja valtakunnansovittelijana.
Valinnan myötä Helteestä tulee EK:n ensimmäinen naistoimitusjohtaja.
– Urafilosofiani on ollut se, että teen parhaani ja katson, mihin se johtaa. Totta kai olen onnellinen aina kun ”lasikatto” rikkoutuu, sanoo Helle.
Oikeustieteiden kandidaatti Helle on rikkonut eräänlaisia lasikattoja ennenkin: Hän oli ensimmäinen nainen myös niin Teknologiateollisuuden toimitusjohtajana kuin valtakunnansovittelijana.
Helle nousi valtakunnansovittelijan paikalle STTK:n edunvalvontajohtajan tehtävästä, jota ennen hänen muistetaan toimineen Tehyn edunvalvontayksikön päällikkönä. Helteen kauden aikana hoitajat uhkasivat joukkoirtisanoutumisella, jotta etujärjestön palkkavaatimuksiin suostuttaisiin.
Uusi toimitusjohtaja saa suuret saappaat täytettäväksi, sillä EK on onnistunut saamaan useita keskeisiä tavoitteita läpi kuluvan hallituskauden aikana.
Pääministeri Petteri Orpon (kok.) hallitus on vienyt maaliin muun muassa vientivetoisen palkkamallin, paikallisen sopimisen lisäämisen, tukityötaistelujen rajaamisen ja ansiosidonnaisen useat muutokset.
Julkisissa spekulaatioissa EK:n toimitusjohtajaksi arvuuteltiin myös muun muassa entistä pääministeriä Jyrki Kataista ja Nokian yhteiskuntasuhdejohtajaa Mikko Hautalaa.
Katainen torjui tehtävän lokakuun lopussa. Hän muotoili Suomen Kuvalehdelle, ettei häntä ole ”pahemmin siihen tehtävään kysyttykään”.