Jyväskylän katukuvaan kuuluvat kesykyyhkyt eli pulut ovat pikkuhiljaa siirtymässä päivittäisestä peltoruokailusta pysyvämmin kaupungin keskustaan.
Moni on jo ehtinyt ihmetellä niiden vähäistä määrää Jyväskylän keskustassa.
Keski-Suomen lintutieteellisen yhdistyksen Heikki Helle pitää juuri säätä todennäköisimpänä syynä sille, että pulut ovat loistaneet poissaolollaan.
Hän arvioi, että kaupungin läheisyydessä sijaitsevilla viljapelloilla on vielä puintien jäljiltä hyvin tarjolla viljaa kyyhkyjen ravinnoksi.
Kurkista pulujen elämään Jyväskylän Asemakadulla.
Se on vielä nokittavissa, koska pelloilla ei ole lumipeitettä.
– Puintien jälkeen alkaa pulujen päivittäinen edestakainen lento viljapelloille. Ne lentävät kaupungin keskustasta jokaiseen ilmansuuntaan, Helle kertoo.
Siihen on pian tulossa muutos, koska pysyvä lumipeite tulee Keski-Suomeen Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan keskimäärin joulukuun alkuun mennessä.
– Kyllä routa ne vielä tänne ajaa, Helle arvioi.
Huoli siitä, että pulut olisivat vähentyneet, on Helteen mukaan turha. Määrä on Jyväskylän keskustassa vakiintunut tietylle tasolle, eikä se juuri vuosittain vaihtele.
– Meillä on vakaa pulukanta. Niitä on muutaman sadan linnun talviparvi, hän kertoo.
Pulut viihtyvät Helteen mukaan hyvin Jyväskylän kävelykeskustassa, koska niille on siellä tarjolla ravintoa, lämpöä ja turvaa.
– Rakennukset ja muut rakenteet tarjoavat niille suojaisia turvapaikkoja.