Teknologia- ja kasvuyritystapahtuma Slushissa Helsingin Messukeskuksessa raha etsii kotia. Paikalla on sijoittajia, jotka hallinnoivat yhteensä kolmen ja puolen tuhannen miljardin eli kolmen ja puolen biljoonan euron arvoista rahoituspottia.
Loppuviikon aikana kymmenien tuhansien sovittujen tapaamisten aikana yrittäjät esittelevät yrityksiään ja tuotteitaan sijoittajille. Sijoittajia on paikalla tuhansia.
Tapasimme heistä neljä.
Slovenian suurimman pankin SLSP:n asiantuntija Tamara Kristufkova on tullut etsimään ensisijaisesti kasvuyrityksiä, jotka kaipaavat varhaisen vaiheen tukea tai sijoituksia.
– Kun löydämme sopivan yrityksen, on tyypillinen sijoitus silloin 200 000 ja 800 000 euron välillä, sanoo Kristufkova.
Kristufkovan edustaman slovenialaisen pankin sijoituksilla ei välttämättä haeta nopeaa suurta voittoa, vaan idea on sijoittaa strategisesti yrityksiin, jotka rakentavat ja myyvät teknologiapalveluita muille yrityksille. Silloin sijoittaja pääsee hyötymään siitä, että se saa osaomistajana käyttöönsä uuden teknologian, joka hyödyttää sijoittajayhtiötä itseään.
Kristufkova odottaa Helsingin Slushilta paljon.
– Koko tapahtuma on ihan hullu. Olen täällä ensimmäistä kertaa ja olen super-innostunut sekä uusista kasvuyrityksistä että mahdollisista uusista sijoittajakontakteista, joiden kanssa voisimme tehdä jatkossa yhteistyötä.
Marlon Knauth on puolestaan yksi pienehkön frankfurtilaisen Vision Konzept Venturesin perustajista ja johtajista. Yhtiö konsultoi sijoittajia ja yrittää kasvattaa parhaillaan hallinnoitavien pääomien kokoa 15–25 miljoonaan euroon.
Tällä hetkellä Knauthin yhtiö toimii sijoitusneuvojana korkeintaan kymmenen miljoonan euron arvoisille sijoituksille. Kasvu siintää myös Knauthin silmissä ja myös hänen yrityksensä on kiinnostunut yrityksistä, jotka tarjoavat palveluja tai tuotteita muille yrityksille.
– Jos oikea yritys löytyy, olemme varautuneet sijoittamaan 100 000–250 000 euroa, Knauth sanoo.
Puolustusteollisuus kiinnostaa
Suomalaisen Voima Venturesin perustaja Inka Mero on käynyt Slushissa vuodesta 2009 saakka. Hän hallinnoi noin 150 miljoonan euron sijoitusrahastoa, joka sijoittaa tiede- ja tutkimustaustaisiin yhtiöihin.
– Sijoitamme Pohjoismaiden ja Baltian sekä Pohjois-Euroopan alueella ja meidän ensisijoitus on noin 0,5–3 miljoonaa euroa.
Voima Ventures on tyypillisesti sijoittajana mukana isommissa yhtiöissä, joissa tarvitaan monesti jopa useita satojen miljoonien rahoituskierroksia.
Meron mukaan heidän ja muutaman muun rahoituksella yksittäinen yritys pärjää tyypillisesti kahdesta kolmeen vuotta.
– Tuona aikana yritys löytää ensimmäiset asiakkaat, todistaa teknologian skaalautuvuuden, lähtee rakentamaan kovaa tiimiä kansainvälisille markkinoille ja sitten tulee se seuraava rahoituskierros. Tämä on tyypillistä niille yrityksille, joita me rahoitamme, sanoo Mero.
Meron rahaston tyyppiset sijoittajat ovat yleensä mukana pitkään eli viidestä kymmeneen vuoteen.
Voima Venturesin kiinnostuksen kohteena ovat kovan luokan tiede- ja tutkimusperustaiset kasvuyritykset.
– Meitä kiinnostavat ennen kaikkea puolustusteollisuuden innovaatiot. Jos mietitään puolijohteita, optiikkaa, fotoniikkaa, sensoreita ja kaikkea tätä, niin ne sovellusalueet ovat puolustusteollisuudessa. Ja se vetää tällä hetkellä äärimmäisen hyvin, sanoo Mero.
Markkinoiden ja tuotteen täytyy kohdata myyntipuheessa
Entä sitten ohjeet niille kasvuyrityksille, jotka myyvät ideaansa sijoittajille?
Saksalaisen Apollocapitalin Matthias Orlopp kertoo, mihin hän kiinnittää huomiota kun yritys niin sanotusti pitchaa ideaansa sijoittajalle.
Orloppin Apollocapital on valmistautunut sijoittamaan puolesta miljoonasta miljoonaan euroon media- ja viihdealan kasvuyritykseen.