Asikkalan Vääksyssä sijaitsevan hotelli Tallukan uudet omistajat ovat kiinalaislähtöisiä.
Asiasta kertoi ensimmäisenä Etelä-Suomen Sanomat.
Hotellitoiminnasta vastaa elokuussa 2025 perustettu ja Asikkalassa kotipaikkaansa pitävä Greenstay oy, jonka varatoimitusjohtajana toimii nykyisin Suomessa asuva Huang Dong.
Huang Dong kertoo toimineensa kansainvälisen kaupan parissa noin 20 vuoden ajan etenkin EU:n alueella. Hän uskookin, että hänen tietämyksensä EU-markkinoista auttaa häntä myös uuden haasteen edessä.
Hän sanoo arvostavansa suomalaista toimivaa luottojärjestelmää ja lainsäädäntöä, mikä tekee Suomesta kiinnostavan sijoituskohteen.
Huang Dong kertoo, että hän haluaa yhdessä liikekumppaninsa kanssa jatkaa Tallukan nykyistä toimintaa ja esimerkiksi viikonlopun tansseja, mutta samalla viedä toimintaa entistä kansainvälisempään suuntaan.
– Olemme yrittäneet olla yhteydessä kiinalaisiin yhteistyökumppaneihin saadaksemme tulevaisuudessa enemmän kiinalaisia matkailijoita Suomeen, Huang Dong kertoo.
Opettelemista puolin ja toisin
Tallukan operatiivisesta hotelli- ja ravintolatoiminnasta vastaava Sami Suikkanen kertoo, että yhteistyö uuden yrittäjän kanssa on lähtenyt hyvin käyntiin.
– Meillä on molemmilla opettelemista kulttuurieroista, tavoista toimia ja lainsäädännöstä lähtien. Mutta meillä on oikein hyvä tiimi. Kovasti jaksan uskoa myös siihen, että he omilla kontakteillaan saavat kiinalaisiakin asiakkaita tänne meille Päijät-Hämeeseen.
Suikkanen uskoo, että kansainvälinen omistajuus voi tuoda helpotusta etenkin isojen valtakunnallisten kohteiden tulevaisuuteen.
– Isojen kohteiden hallinta, kehittäminen ja kiinteistöjen ylläpitäminen vaatii aina rahaa. Ehdottomasti pitää myös olla tietoa niiden kehittämisestä ja toiminnasta, ei vaan pelkästään halu omistaa ne, Suikkanen pohtii.