Kaksi miestä liikkuu hiljaa haulikko kädessä Kuopion vanhimmalla siirtolapuutarha-alueella Päivärannassa.
Miehet metsästävät jäniksiä. Metsästys puutarha-alueella on tavallista haastavampaa, sillä alueella on paljon aitojen ympäröimiä puutarhamökkejä.
Jänikset lymyilevät usein mökin seinän ja maahan ulottuvan harjakaton välissä. Arto Finerin mukaan ajomiehen tehtävänä on pelästyttää ne sieltä liikkeelle.
– Koputtelemme seiniä tai hyppäämme tasajalkaa kuisteilla.
Finer soittaa aina ennen metsästyksen alkamista hätäkeskukseen, jotta viranomaisilla on tieto, kuka alueella ampuu.
– Ei tule sitten poliisipartio suojaliivien kanssa, hän virnistää.
Tähtäimessä myös muut vahinkoeläimet
Metsästys tapahtuu kaupunkialueella Kuopion kaupunginmetsänhoitajan luvalla ja siirtolapuutarhan asukkaiden toiveesta.
Päivärannan siirtolapuutarhayhdistyksen varapuheenjohtaja Esko Koponen kiittää onnea, etteivät metsäkauriit ole vielä löytäneet paikalle.
– Jänikset ja rusakot syövät kesällä kukat ja kaiken, mikä maistuu niille. Minultakin veivät tillit, hän parahtaa.
Koposen mukaan kesäkukat ovat jänisten suurinta herkkua. Talvella niille kelpaa orapihlaja-aidan pehmeä vuosikasvu.
Kuopiossa on myönnetty lupa vahinkoeläinten metsästykseen Päivärannan lisäksi parilla muullakin alueella. Joillakin alueilla tähtäimessä ovat jänisten lisäksi myös supikoirat, minkit ja varikset.
Koposen mielestä tärkeintä on pelotevaikutus.
– Jänis pitää saada ymmärtämään, että siltä saattaa lähteä puutarha-alueella henki. Tämä ei ole mitään verissä päin metsästämistä, Koponen sanoo.
Ensimmäisen metsästyspäivän saldoksi tulee joka tapauksessa yksi jänis.