Kaksi henkilöautoa paloi käyttökelvottomiksi Turun Nummessa

Kadun varteen pysäköity auto syttyi tuleen Hakapellonkadulla keskiviikkoaamuna. Palo levisi myös viereiseen autoon.

Palomiehen kypärä asetettuna paloauton istuimelle.
Pelastuslaitos sai hälytyksen Turun Hakapellonkadulle ennen aamuseitsemää. Arkistokuva. Kuva: Kalle Mäkelä / Yle

Varsinais-Suomen pelastuslaitos on sammuttanut kaksi palavaa henkilöautoa Turussa Hakapellonkadulla.

Pelastuslaitos sai hälytyksen keskiviikkona ennen aamuseitsemää.

Päivystävä palomestari Toni Pyökäri kertoo, että palo sai alkunsa kadun varrelle pysäköidystä autosta, josta tuli levisi viereiseen kulkuneuvoon.

– Molemmat autot ovat palaneet käyttökelvottomiksi. Autojen omistajat on saatu kiinni ja he ovat tietoisia palosta, Pyökäri toteaa.

Pelastuslaitoksen havaintojen mukaan tulipalo ei ole aiheuttanut vahinkoa muille ajoneuvoille.

– Autot kuitenkin paloivat sen verran suurella liekillä, että vieressä kasvavaan puuhun on tullut vahinkoa, Pyökäri sanoo.

Ladataan lomaketta...