Norjan jalkapallomaajoukkueen Andreas Schjelderup tuomittiin keskiviikkona 14 päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Tämän lisäksi oikeus määräsi hänelle vuoden koeajan.
Asiasta kertovat Norjan yleisradioyhtiö NRK ja norjalaislehti VG.
21-vuotiasta laitahyökkääjää syytettiin oikeudessa seksuaalisen materiaalin jakamisesta alaikäisestä henkilöstä, hänen pelatessaan Tanskassa FC Nordsjällandissa. Tuomio annettiin tänään Kööpenhaminassa Tanskassa.
Schjelderup on myöntänyt tekonsa. Teko on tapahtunut hänen ollessaan 19-vuotias. Norjalaishyökkääjä kertoi tapahtuneesta aiemmin marraskuussa Instagramissa ja totesi, että hänen on kohdattava virheensä seuraukset.
– Tekoni oli laiton. Odotan, että saan tuomion ja että se on ehdollista vankeutta. Haluan pyytää anteeksi videon uhreilta, ystäviltä, perheeltä ja kaikilta kannattajilta, joille olen aiheuttanut pettymyksen, hän kirjoitti tuolloin.
Syyttäjän mukaan seksuaalista motiivia teossa ei ollut, mutta kyseessä on siitä huolimatta vakava teko, koska siihen liittyi alaikäinen henkilö, norjalaismedia kirjoittaa. Schjelderup itse sanoo lähettäneensä saamansa videon eteenpäin ja pian ymmärtäneensä videolla esiintyneiden olleen alaikäisiä ja tekonsa laiton.
Schjelderup pelaa nykyisin Portugalissa Benficassa. Benfican puheenjohtaja Rui Costa on aiemmin todennut seuran tukevan norjalaista. Norjan maajoukkueen päävalmentaja Ståle Solbakken kommentoi aiemmin Schjelderupin toiminnan olleen uskomattoman tyhmää, mutta uskoi pelaajan oppineen virheestään.
Norja pelasi viimeiset MM-karsintapelinsä Viroa ja Italiaa vastaan viime viikolla. Viroa vastaan Schjelderup tuli kentälle vaihdosta ja pelasi ottelun viimeiset parikymmentä minuuttia. Italiaa vastaan hän istui vaihtopenkillä.