Ukraina jätettiin ulos rauhansuun­nitelmasta – asiantuntija tyrmää ehdot

Ulkopoliittisen instituutin Arkady Moshes ei pidä todennäköisenä, että Trumpin rauhan­suunnitelma astuu täytäntöön.

Presidentit Putin ja Trump kättelevät samalla nauraen.
Kuva: Andrew Harnik / Getty

Julkisuuteen on tihkunut tietoja Yhdysvaltojen ja Venäjän luonnostelemasta rauhansuunnitelmasta, jossa Ukraina joutuisi esimerkiksi luopumaan laajoista alueistaan Itä-Ukrainassa, pienentämään asevoimiaan ja hyväksymään venäjän viralliseksi kieleksi.

Ukrainalle on kerrottu suunnitelman olevan tekeillä, mutta sitä ei ole otettu mukaan sen laatimiseen.

Suunnitelman ehdot ovat Ukrainalle mahdottomia hyväksyä, kertoi korkea-arvoinen ukrainalainen virkamies nimettömästi The New York Timesille.

Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja, Venäjän ja lännen suhteiden asiantuntija Arkady Moshes vastaa Ylelle viiteen kysymykseen rauhansuunnitelman taustoista ja merkityksestä.

1. Mistä kertoo se, että Yhdysvallat ja Venäjä ovat luoneet tällaisen suunnitelman?

– Taustalla saattaa olla taloudellisia motivaatioita: Venäjän presidentti Vladimir Putin on saattanut tarjota Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpille jotakin ja Putinin erityislähettiläs Kirill Dmitriev oli Yhdysvalloissa. Ilmeisesti hänen matkansa ei ollut erityisen onnistunut, mutta toisaalta, jokin muuttui. Moskova kiistää, että kyseessä olivat neuvottelut, jotta rauhansuunnitelma näyttää teknisesti Yhdysvaltojen aloitteeltä eikä Yhdysvaltojen ja Venäjän yhteiseltä. On varsin selvää, että Dimitriev toimi viestinviejänä.

– Putinia saattaa työntää sopimuksen tekemiseen se, että Ukrainan sota on pian kestänyt yhtä kauan kuin Venäjän suuri isänmaallinen sota eli Venäjän sota natseja vastaan toisessa maailmansodassa. Sen kesto, 1418 päivää, on Venäjällä jokaisen peruskoulun käyneen tuntema symbolinen luku. Jos sota kestää pidempään, venäläiset saattavat alkaa esittää kysymyksiä, joihin Putin ei halua vastata.

2. Miten arvioit suunnitelmaa?

– Se on kompromissi Ukrainan kustannuksella. Siinä on kyse eniten siitä, mistä Ukrainan on luovuttava: alueista, armeijan vahvuudesta, tietyistä asetyypeistä tulevaisuudessa.

– Trump haluaa tulla toimeen Putinin kanssa niin paljon, että hän kerta toisensa jälkeen yrittää päästä kompromissiin tämän kanssa Ukrainan ja Euroopan kustannuksella. En usko tämän sopimuksen menevän läpi. Jos se menee läpi, Euroopan geostrateginen tilanne on paljon huonompi kuin se on tänään.

3. Suunnitelmassa on viittauksia Yhdysvaltain turvatakuisiin Ukrainalle vastineeksi alueluovutuksista. Mitä mieltä olet suunnitelman turvatakuista?

– Ainoa kaava, joka Ukrainassa voisi toimia, on rintamalinjojen jäädyttäminen ja rautaiset turvatakuut länneltä. Samaan tapaan kuin Koreoiden sodan jälkeen, jolloin Etelä-Koreassa oli satoja tuhansia Yhdysvaltain sotilaita. Tämä ei tietenkään ole Ukrainassa saavutettavissa, mutta tämä olisi ihanteellinen malli. En ole kuullut yhdenkään korkeatasoisen amerikkalaisen poliitikon puhuvan amerikkalaisten joukkojen tuomisesta Ukrainaan, joten siitä ei ole kyse.

– En näe Trumpin suunnitelmassa mitään konkreettisia toimenpiteitä, jotka takaisivat, että jos Ukraina luovuttaa alueitaan, loput Ukrainasta säilyy turvassa ja vailla pommituksia ja sotaa pakenevia ihmisiä.

Näin Moshes kuvaa Trumpin tapaa neuvotella Putinin kanssa:

Video: Marja Väänänen / Yle Kuva: Patrick Holmström / FIIA

4. Jos suunnitelma toteutuisi nykyisellään, mitä se merkitsisi Venäjälle?

– Voittoa. Virallinen kertomus sanoisi, että ”Onnistuimme, tehtävä suoritettu, venäjänkieliset veljemme on pelastettu Ukrainan terrorilta. Meidän Krim pysyi venäläisenä ja Donbass on venäläinen.” Sitä juhlittaisiin Venäjällä samaan tapaan kuin toisen maailmansodan voittoa.

– Mutta tämä ei tule toteutumaan, ukrainalaiset eivät hyväksy tätä rauhansuunnitelmaa.

5. Mitä seuraavaksi tapahtuu?

– Sitä on hyvin vaikeaa ennustaa. Pidän todennäköisenä, että ukrainalaiset ja eurooppalaiset tulevat vastustamaan tätä diplomaattista prosessia, joka hyödyttää strategisesti vain Venäjää ja henkilökohtaisesti Trumpia. Emme ole vielä sodan loppuottelussa.

– Uskon, että Ukraina jatkaa vastarintaa, mutta kuinka kauan sen on mahdollista tehdä niin? Kuinka nopeasti eurooppalaiset pystyvät lisäämään apuaan ja muuntamaan rahaa aseiksi? Kaikki nämä ovat avoimia kysymyksiä.

– En jaa pelottelevia näkemyksiä, joita nyt esimerkiksi kuullaan Saksasta. Muutama päivä sitten Saksan puolustusministeri Boris Pistorius sanoi, että (Naton) sota Venäjän kanssa saattaa alkaa jo ensi vuonna. Niin kauan kuin Ukraina taistelee, ei ole sotaa Naton kanssa. Jos Ukrainan puolustus romahtaa, sota Venäjän ja Naton välillä ei tietenkään ole väistämätön. Silloin Euroopan on laitettava peliin valtavat taloudelliset ja inhimilliset resurssit varmistaakseen, että se pystyy puolustamaan itseään pahimman tapahtuessa.