Pelastetaanko maailma sittenkin sosialismilla? Näin tuntui uskovan vasemmistonuorten sosialistinen työryhmä, joka julkaisi aiheesta pamfletin. Sen tavoitteena on ”syventää ymmärrystä sosialismista ja kehittää luokkatietoisuutta”.
Pamfletti ehti jo herättää närää muun muassa demarinuorissa, jotka vaativat vasemmistoliitolta pesäeroa vallankumousromantiikkaan.
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen nosti panoksia vetoamalla Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskelaan näin dramaattisesti: ”Haluatteko todella päästää vallalle hengen, joka on Suomen historiassa aiemmin johtanut väkivaltaan, ihmishenkien menetyksiin ja sotaan?”
No, tavallaan ei ihme että Karl Marxin ajatukset taas sykähdyttävät nuoria. Jos ajattelee nykymenoa, tulee väkisin mieleen, että maailman pelastamiseksi tarvitaan radikaaleja toimia.
Proletariaatin vallankumouksen nostattaminen on kuin kuollutta konia ruoskisi.
Mutta vaikka pamfletin kapitalismikritiikki on tervetullutta, puolitiehen se jää. Riistokapitalismi on tunkeutunut paljon syvemmälle kuin kirjoittajat näyttävät ymmärtävän.
Nuorten pamfletti kuvaa, miten kapitalismissa työläiset joutuvat myymään alihintaan työtä eli omaa aikaansa pitääkseen itsensä ja perheensä hengissä. Näin on, mutta Marxin jälkeen palkkatyöläisten oikeudet ovat kuitenkin parantuneet dramaattisesti.
Joskin Petteri Orpon oikeistohallitus on koittanut kovasti kääntää suuntaa ja suosinut vahvasti pääomaa työntekijöiden kustannuksella: yritystukien sijasta on leikattu sosiaaliturvaa, huipputuloisille on annettu avokätisiä verohelpotuksia, ja työelämän pelisääntöjä on muutettu työntekijöiden vahingoksi. Proletariaatin vallankumouksen nostattaminen on silti kuin kuollutta konia ruoskisi.
Moderni kapitalismi on salakavalampaa. Se riistää myös vapaa-ajalla.
Sosiaalinen media on muuttanut inhimillisen elämän peruselementit – läheisyyden, muistot ja tunteet – kauppatavaraksi, jota myydään mainostajille. Kapitalismi tukeutuu sosiaalisen median palkattomiin työläisiin, jotka asiaa sen enempää miettimättä edistävät kapitalismin ideologiaa. He tekevät sen korostamalla yksilöllisyyttään, vertailua ja kuluttamista.
Moderni kapitalismi on salakavalaa. Se riistää myös vapaa-ajalla.
Jotkut kaupallistavat koko elämänsä: he ryhtyvät influenssereiksi. Marx kutsuisi tätä vieraantumisen viimeiseksi vaiheeksi: ihminen luopuu inhimillisestä olemuksestaan ja muuttuu läpikotaisin kauppatavaraksi.
Marx järkeili aikoinaan, että kapitalismi pyrkii koko ajan laajentumaan. Hän oli oikeassa. Onko mikään kaupallinen palvelu ikinä koukuttanut suurempaa määrää ihmisiä kuin Facebook? Sitä käyttää noin puolet maapallon yli 15-vuotiaasta väestöstä. Jos palvelu on ilmainen, käyttäjä on tuote.
Huomiokapitalismi tarjoaa kaupallisen edun sanelemaa mediaa – ”sirkushuveja”, jotka estävät meitä näkemästä epäoikeudenmukaisuutta, tuntemasta empatiaa ja vaatimasta muutosta.
Ennen maailma oli tulessa, mutta katsoimme muualle. Nyt maailma on tulessa, mutta tapitamme puhelimia.
Valta on sillä, joka hallitsee tietoisuutta. Siksi Elon Muskin ja Jeff Bezosin kaltaiset miljardöörit hankkivat sosiaalisia ja perinteisiä medioita haltuunsa.
Ennen sanottiin, maailma on tulessa, mutta ihmiset katsovat muualle. Nyt maailma on tulessa, ja ihmiset tapittavat puhelimiaan. Toivon pamfetin kirjoittajien ja kaikkien ymmärtävän, että taistelua tuotantosuhteiden muuttamisesta pitää käydä työpaikkojen lisäksi niissä digitaalisissa ympäristöissä, joissa ihmiset vapaa-aikansa kuluttavat.
Ja että tärkeintä on nähdä rahanvallan ja kansanvallan suhde. Siitä pamfletti ei puhu mitään – ei, vaikka todistamme, miten kapitalismi nujertaa demokratiaa.
Donald Trumpin Yhdysvallat näyttää sen käytännössä. Maata johdetaan kuin suuryritystä, joka kamppailee markkinoista keinoja kaihtamatta. Politiikkaa ei tehdä ihmisten vaan pääoman ehdoilla – luonnosta tai ihmisoikeuksista viis.
Marxin ajattelulla voi siis terästää modernia kapitalismikritiikkiä, mutta kuten historia osoittaa, työläisten vallankumous ja yksityisestä omaisuudesta luopuminen ei pelitä. Resepti kapitalismin hillitsemiseen on yksinkertaisempi: tarvitaan poliitikkoja, joilla on kanttia – vaikka kapitalistia loukaten – valjastaa media ja talous palvelemaan ihmisiä.
Heikki Hiilamo
Kirjoittaja on sosiaalipolitiikan professori.