Lumikaaos sekoitti liikenteen Etelä-Ruotsin teillä

Ruotsin liikennevirasto kertoi perjantain vastaisena yönä evakuoivansa autoilijoita, jotka ovat jääneet kiinni lumeen.

Autoja jumissa Ruotsissa lumessa.
Autot jäivät kiinni lumeen torstaina Landskronan lähettyvillä. Kuva: Johan Nilsson / EPA

Etelä-Ruotsissa runsas lumentulo on aiheuttanut torstaina merkittäviä häiriöitä liikenteeseen, kertovat ruotsalaismediat.

Poliisi kertoi hoitaneensa maan eteläosassa samanaikaisesti 75–100 liikenneonnettomuutta, uutisoi Dagens Nyheter.

Liikenne oli torstaina jumissa useilla pääväylillä. Aftonbladetin mukaan Ruotsin liikennevirasto kertoi perjantain vastaisena yönä evakuoivansa autoilijoita, jotka ovat jääneet kiinni lumeen.

Ruotsin infrastruktuuri- ja asuntoministeri Andreas Carlsonin mukaan tilanne teillä on kireä. Ministerin mukaan valmiustasoa on nostettu.

– Noudata viranomaisten suosituksia. Monilla alueilla ei pidä lähteä liikkeelle, ellei ole pakko, Carlson kertoo.

Osa junavuoroista on jouduttu perumaan perjantaiaamulta.

Ruotsin ilmatieteen laitos antoi torstaille oranssin varoituksen lumisateesta osaan Kalmarin lääniä.