– Jos käsityöihmisillä on neuloosi, niin meillä hiihtäjillä taitaa olla hiihtoosi, hihkaisee Maara Kosonen ja pinkaisee ensimmäisten joukossa ladulle.
Kuopiossa Puijon hiihtokeskuksessa ensilumenladun avaamista sihtailtiin pariin otteeseen. Ensin lämmin syksy siirsi h-hetkeä viikolla eteenpäin, sitten nopeasti viilenneet ilmat aikaistivat alkua päivällä uusitusta aikataulusta.
Sään kanssa ladun tekijöillä on joka vuosi omat kommervenkkinsa. Viime kesä oli niin lämmin, että syksyn säilölumesta oli sulanut helteiden aikana enemmän kuin normaalisti.
Tänä vuonna aikataulutukseen vaikuttavat tammikuussa Puijolla järjestettävät hiihdon SM-kisat.
– Lumitykit laulavat sen takia, että saamme latupohjia valmiiksi ja säilytämme kisojen lumivalmiuden ainakin 2,5 kilometrin lenkillä, kertoo Mika Venäläinen
Venäläinen toimii Kuopion kaupungin liikuntapaikkojen valvojana. Ladun maksullisuus ei ole tiettävästi kritiikkiä herättänyt. Kuntohiihtäjiä on sen sijaan jonkin verran keskusteluttanut latuprofiilin vaativuus.
Myös ensimmäisten joukossa ladulle kirmannut Timo Oinonen on samaa mieltä. Puijon jyrkät nousut ja laskut ovat saaneet varttuneemmat hiihtäjät etsimään latuja muualta päin Kuopiota, kuten Tervaruukin ja Pilpan reiteiltä.
Mutta jos hiihtoosi on jo tunnistettu diagnoosi, niin mistä siihen löytyisi lääke?
– Lääkettä ei ole löytynyt, eikä sitä kaivatakaan, nauraa Maara Kosonen.