Sää on viikonloppuna epävakainen. Useita matalapaineita kulkee Suomen yli. Sateita tulee ajoittain kaikissa olomuodoissa, mutta sademäärät ovat melko maltillisia.
– Tänä iltana voi kuitenkin pyryttää Etelä-Karjalassa ja Kymenlaaksossa ihan kunnolla, sanoo Ylen meteorologi Anniina Valtonen.
Huomenna lumisateita odotetaan Pohjois-Pohjanmaalle, Kainuuseen ja Etelä-Lappiin. Maan etelä- ja keskiosassa sateet tulevat vetenä tai räntänä.
Etelään tulee lämmin henkäys
Maan eteläosassa lämpötila voi kohota viikonloppuna +5 asteeseen, kun matalapaineen mukana tulee lämmintä ilmamassaa. Etelässä ja idässä voi paistaa myös aurinko.
Lapissa kovat pakkaset jatkuvat myös viikonloppuna. Ennusteiden mukaan pakkasta on päivisin yli 20 astetta.
Torstain ja perjantain välinen yö oli tähän mennessä syksyn kylmin, kun Kittilässä mitattiin -30,5 astetta.
Teillä ja jalkakäytävillä on liukasta
Tieliikenteessä kannattaa varautua huonoon ajokeliin etenkin maan etelä- ja itäosassa. Lämpötilojen sahaus ja lumisateet voivat tehdä tienpinnoista liukkaita. Myös jalkakäytävät ja pyörätiet voivat paikoin olla liukkaita.
Valtonen muistuttaa myös pimeydestä.
– Vaikka lumi paikoin tuo valoa, niin muistakaa käyttää heijastimia, Valtonen sanoo.