Sievin Louekalliolla lasketellaan jo tällä kaudella, uskoo kunnanjohtaja Antti-Jussi Vahteala.
Kunta on saanut jo useita varteenotettavia tarjouksia yrittäjiltä, jotka ovat kiinnostuneet laskettelukeskuksen pyörittämisestä.
Tarjoukset käydään läpi tällä viikolla, tarkoitus on saada vaihtoehdot kunnanhallituksen pöydälle joulukuun alussa. Sopimus yrittäjän kanssa solmitaan ideaalitilanteessa vielä tämän vuoden puolella.
– Toivomus on, että uusi yrittäjä starttaisi toiminnan mahdollisimman nopeasti, vaikka aivan täyttä kautta ei saadakaan aikaiseksi, sanoo Vahteala.
Sievin kunta omistaa nyt maan, hissit, päärakennuksen sekä kaikki koneet ja laitteet.
Kunta jättää omaan omistukseensa hissin ja rakennukset omaan omistukseen sekä pumppaamon. Loppuomaisuus myydään yrittäjälle lunastusvuokrasopimukselle.
Sievin kunta tekee alueella isot huollot ja yrittäjä pienet. Päivittäinen toiminta on täysin yrittäjän vastuulla, mutta kehittämistyötä tehdään yhdessä, lupaa Vahteala.
Edellinen yrittäjä pyöritti keskusta 26 vuotta.