Kaikkonen: Kuntien rahoitusuudistuksen kaatuminen herättää kysymyksiä hallituksen toimintakyvystä

Seuraavien vaalien jälkeen Kaikkonen on ”valmis vaikka pääministeriksi”.

Antti Kaikkonen pitelee silmälaseja kädessään eduskunnan kyselytunnin aikana.
Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen eduskunnan kyselytunnilla 20.11.2025. Kuva: Heikki Saukkomaa / Lehtikuva
  • STT

Oppositiopuolue keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen pitää kuntien valtionosuusuudistuksen kaatumista isona epäonnistumisena hallitukselta. Hän hämmästeli puoluevaltuustopuheessaan kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikosen (kok.) tapaa kertoa uudistuksen kariutumisesta.

– Hallitus tiedotti eilen perjantai-illan pienellä tviitillä varsin jättimäisestä asiasta. Ministeri Ikonen tviittasi eilisiltana ohimennen, että kuntien valtionosuusuudistus ei etene. Hän kertoi, että se on harmillista, Kaikkonen sanoi.

Ikonen kertoi STT:lle perjantai-iltana, että uudistushanke kariutui koska hallituspuolueet eivät saaneet sopua aikaan sen ehdoista. Neuvottelujen venyttyä aika loppui, eikä uudistusta saataisi vietyä ajoissa läpi lainsäädäntöprosessista, jotta uudistus saataisiin voimaan vuoden 2027 alussa.

Kaikkonen kummasteli hallituksen tapaa tiedottaa asiasta.

– Ei tiedotetta asiasta, ei tiedotustilaisuutta, vaan muutaman rivin tviitti. Kyse on hallituksen isosta epäonnistumisesta, joka pitää ison osan kuntia erittäin vaikeassa ja epäoikeudenmukaisessa tilanteessa. ”Harmillista” on tässä tilanteessa aika lievä ilmaisu, Kaikkonen torui.

Kaikkosen mukaan epäonnistuminen herättää jälleen uuden kysymyksen hallituksen toimintakyvystä.

– Nostetaanko kädet pystyyn jo nyt, vaikka hallituskautta on vielä puolitoista vuotta jäljellä?

Tavoitteena pääministerin paikka

Puheensa päätteeksi Kaikkonen ilmoitti, että keskusta tavoittelee vuoden 2027 eduskuntavaaleissa pääministeripuolueen asemaa.

– Se on kova tavoite, mutta ei mahdoton. Ja omasta puolestani voin sanoa sen, että olen tähän sitoutunut. Olen valmis vaikka pääministeriksi, koska nyt on kyse isänmaan tulevaisuudesta. Suomen selviytymisestä.

Keskusta julkisti perjantaina vaihtoehtobudjettinsa, jossa se muun muassa ajaa alennusta keskituloisten verotukseen ja uudistusta yritysverotukseen niin, että yritykseen sisään jätettäviä voittoja verotettaisiin vähemmän. Kaikkonen tyrmäsi pääoppositiopuolue SDP:n esittämät yritysverolinjaukset, jotka hänen mukaansa toisivat tuntuvia kiristyksiä yrittäjien verotukseen.

Yrittäjien asema on Kaikkosen mukaan keskustalle erityisen tärkeä, koska työpaikkoja syntyy etenkin pienissä ja keskisuurissa yrityksissä.

– Työnantajayrittäjien määrä on romahtanut. Kolmessa vuodessa yli 20 000 yritystä on hävinnyt ja yksin viime vuonna 8 000. Se on kymmenesosa työnantajayrittäjistä yhden vuoden aikana. Tällä menolla Suomea uhkaa työnantajapula, Kaikkonen varoitti.