Eduskunta kävi tiistaina lähetekeskustelun hallituksen esityksestä metsästyslain muuttamiseksi. Hallituksen tavoitteena on saada laki voimaan 1. tammikuuta 2026 ja sallia tuolloin jo 65 suden metsästys.
– Tavoitteena on saada aikaan pitkäaikainen ratkaisu, totesi maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah (kd.) lähetekeskustelun aluksi.
Hallitus perustelee metsästyslain muutosta kansalaisten kasvaneilla huolilla susista ja suurpedoista.
Keskustelu kirvoitti yhä kommentteja puolesta ja vastaan
Kokoomuksen kansanedustaja Teemu Kinnari kiitti lähetekeskustelun aluksi hallituksen esitystä, mutta oli huolissaan määrärahojen riittävyydestä susikannan seurannassa.
Keskustan Anne Kalmaria harmitti ainoastaan se, ettei hallituksen kirjaus muiden suurpetojen osalta toteutunut.
– Kiitos tästä pienestä palasta, Kalmari sanoi.
Vihreiden Tiina Elo oli toista mieltä ja hänen mielestään suden metsästystä ei pitäisi sallia.
– Tärkeintä on löytää kestävät keinot susien ja ihmisten rinnakkaiseloon.
Vasemmistoliiton Veronika Honkasalo näki suden poliittisena eläimenä.
– Vastuullista luontopolitiikka ei ole suden tappaminen, Honkasalo painotti.
RKP:n Anders Norrback totesi, että susi kuuluu Suomen luontoon, mutta ei kenenkään rappusille.
Kokoomuksen Markku Eestilä muistutti, että kyse ei ole niinkään metsästyksestä vaan susikannan hoidosta.
– Esityksestä puuttuu kuitenkin omaisuuden suoja ja oikeus harjoittaa ammattiaan, Eestilä muistutti.
Varsinais-Suomessa tilanne on sietämätön
Satakunnan kansanedustaja, Perussuomalaisten Jari Koskela toi terveiset kotipaikaltaan, jossa eläimiä on joutunut lähiaikoinakin suden suuhun ja jossa susi on seurannut pientä koululaista.
Varsinais-Suomessa tilanne on sietämätön, painotti SDP:n kansanedustaja Saku Nikkanen.
Vihreiden Jenni Pitko muistutti suden väistävän ihmistä.
– Suden metsästäminen uhkaa kannan säilymistä, hän sanoi.
Vasemmistoliiton Anna Kontulan mukaan suden metsästys on tehoton keino susikannan suitsimiseen. Susivahinkojen ehkäisemiseen pitäisi hänen mielestään valita niitä keinoja, jotka tutkitusti toimivat, ei niitä, jotka eivät toimi.
– Susi oli täällä ennen meitä, Kontula painotti.
Kokoomuksen varsinaissuomalainen kansanedustaja Milla Lahdenperä oli sitä mieltä, että hallitus toi järjen susipolitiikkaan.
Esitys menee seuraavaksi valiokuntakäsittelyyn.
Luonnonvarakeskus (Luke) arvioi syyskuussa susien yksilömääräksi tämän vuoden maaliskuussa 413–465 sutta ja ennusti kannan kasvavan.
Korjattu: 26.11.2025 klo: 11.15. Puolueiden oikeat kieliasut tekstiin.