Kokkolan uuden harjoitus­jäähallin käyttöaste hipoo jo sataa prosenttia

Uusi harjoitushalli on parantanut merkittävästi jääurheilun harjoittelu­mahdollisuuksia Kokkolassa.

Nuoria junioreita jääkiekkoharjoituksissa.
Harjoitusjäähallissa on kaksi kaukaloa. Toinen on NHL-kokoinen ja toinen on tehty eurooppalaisiin mittoihin. Arkistokuva. Kuva: Ari Vihanta / Yle

Luistelijat ovat löytäneet Kokkolan uuden harjoitusjäähallin erinomaisesti.

Lokakuun alusta toimineen jäähallin käyttöaste nousee tällä viikolla melkein 100 prosenttiin, kertoo Kokkolan Urheilupuiston toimitusjohtaja Tapani Mustonen.

– Opetustoimi on ottanut käyttöön runsaasti aamu- ja päivävuoroja. Iltavuoroja täyttävät puolestaan Hermeksen juniorit ja taitoluistelijat.

Kokkolan uusi harjoitusjäähalli otettiin käyttöön 7. lokakuuta.

Kilpahallin viereen rakennettu harjoitushalli on parantanut merkittävästi kaupungin jääurheilun harjoittelumahdollisuuksia.

– Tämä merkitsee uutta lukua sekä kokkolalaisessa urheiluhistoriassa että kaupungin kehityksessä. Nautitaan tästä hetkestä, sanoi kaupunginjohtaja Stina Mattila hallin avajaisissa.

Kaksi taitoluistelijaa pukuhuoneessa.
Kokkolan Taitoluistelijoiden Melina Kinnunen ja Sanni Tervaskangas olivat ensimmäisten joukossa lokakuussa testaamassa uuden harjoitushallin jäätä. Arkistokuva. Kuva: Ari Vihanta / Yle

Muun muassa taitoluistelijoiden harjoitteluolosuhteet ovat parantuneet huomattavasti, kun hallin kattoon asennettujen hyppyvaljaiden avulla voi harjoitella vaikeita hyppyjä kaatumatta.

Tällä viikolla harjoitusjäähallia täyttää myös muun muassa lauantaina pidettävä jääkiekon juniorijoukkueiden Kokkola-turnaus.