Elämäni moka -juttusarjassa julkisuudesta tuttu henkilö kertoo unohtumattomasta kömmähdyksestään. Tällä kertaa keittiömestari ja food designer Linnea Vihonen paljastaa oman mokansa.
”Olen aina pitänyt täsmällisyyttä tärkeänä. Koen, että kunnioitan toista ihmistä ja sovittua hetkeä olemalla ajoissa – olipa kyseessä työvuoro tai ystävän kanssa sovittu lounas. Tämä periaate on kulkenut mukana erityisesti työelämässä, jossa opetan myös omille työntekijöilleni kolmea perusasiaa: puhtaat työvaatteet, hyvä motivaatio ja täsmällisyys. Kaiken muun voi oppia matkan varrella.
En kuitenkaan ollut aina tällainen. Yli kymmenen vuotta sitten olin ensimmäisessä oikeassa kokin työpaikassani, jossa vastasin aamuvuoron avaamisesta. Eräänä kylmänä pakkasaamuna heräsin siihen, että ulkona oli poikkeuksellisen valoisaa. Otin puhelimeni käteeni ja näin kymmeniä soittoja – keittiömestarilta, kollegoiltani ja silloiselta puolisoltani. Silloin iski karu totuus: olin nukkunut pommiin. En ollut jostain syystä laittanut herätyskelloa soimaan lainkaan.
Nukkuessani kaksi uutta harjoittelijaa oli seissyt odottelemassa ravintolan oven takana pakkasessa, ja keittiömestari oli joutunut tulemaan vapailtaan paikkaamaan tilannetta. Ravintolassa ei vain voi olla myöhässä: lounasta varten on prepattava raaka-aineita ja valmisteltava paljon asioita, muuten ei asiakkaille ole mitään tarjottavaa.
Häpesin enemmän kuin koskaan. Tunsin syvää noloutta ja jäin tekemään tuplavuoron, yrittäen edes jotenkin hyvittää aiheuttamani harmituksen. Se tunne, kun saavuin töihin häntä koipien välissä ja kaikki katsoivat minua vähän pettyneenä, jäi todella mieleeni.
Tämän jälkeen minusta tuli ylivarovainen heräämisen suhteen. Nykyään laitan useamman herätyksen ja tarkistan ne aina illalla kahdesti. Jos on erityisen tärkeä aamu, pyydän myös puolisoa laittamaan oman puhelimensa varmuuden vuoksi soimaan. Nousen ylös heti, kun ensimmäinen herätys soi, enkä torkuta kelloa koskaan.
Kokemus opetti minulle kantapään kautta, että täsmällisyys on pieni vaiva verrattuna siihen, miten paljon harmia sen laiminlyönti voi aiheuttaa muille. Nykyään luotan siihen, että kun perusasiat ovat kunnossa, voin olla luova ja spontaani ilman huolta siitä, että jokin tärkeä asia jäisi hoitamatta. Täsmällisyys ei sido, vaan vapauttaa keskittymään olennaiseen.”
Katso Linnea Vihosen vierailu Puoli seitsemän -ohjelmassa: