Valtatien alikulku Kokkolassa on ollut tulvaveden vallassa päiviä – syynä vika pumppaamossa

Jyväskyläntien alittava kevyen liikenteen alikulku Kaustarin ja Heinolan välissä on ollut käyttökelvoton muutamia päiviä.

Paljon vettä kevyen liikenteen väylällä alikulussa. Kaksi pyöräilijää alikulussa.
Kevyen liikenteen alikulusta ei ole pystynyt kulkemaan kastumatta. Suurin osa liikkujista on valinnut kiertotien. Kuva: Kalle Niskala / Yle

Valtatie kolmentoista alikulku Kaustarin ja Heinolan alueen välillä on ollut veden vuoksi tukossa viikonlopusta lähtien.

Syynä on alikulusta sadevettä poistavaan pumppaamoon tullut vika.

Pumppaamosta vastaavan urakoitsijan mukaan laitteen vikaantuminen on harvinaista.

Vika on tarkoitus korjata keskiviikon aikana, jonka jälkeen alikulkuun kertynyt sohjo voidaan poistaa.

Kanta-Kokkolan alueella on viitisenkymmentä kaupungin ja ely-keskuksen hallinnoimaa alikulkua, joissa sade- ja hulevedet ohjataan tulvien välttämiseksi lähimpiin ojiin.

Tulvia voi syntyä rankkasateilla, jos pumppaamon teho ei riitä. Myös pumppujen vikaantuminen voi johtaa veden kertymiseen kulkutielle.

Tulvinut kevyen liikenteen alikulku kuuluu elyn alaisuuteen. Sen puolesta pumppaamon kunnosta huolehtii alueellinen urakoitsija.

Paljon vettä kevyen liikenteen väylällä alikulussa.
Kuva: Kalle Niskala / Yle