Parikan hautausmaan yhteydessä Kotkassa sijaitseva Kymen krematorio on korjattu kiireellisellä aikataululla. Syksyllä tehdyssä huollossa havaittiin arinan olevan huonossa kunnossa. Uuni kaipasi kipeästi uusintamuurausta sekä alapalotilan että arinan osalta.
– Nuohouksen yhteydessä kävi ilmi, että kiviä on murentunut ja alapalotilan holvaukset olisivat voineet pettää, Kotka-Kymin seurakunnan ylipuutarhuri Hannamari Kovakoski kertoo.
Jos holvaukset olisivat pettäneet, arina olisi romahtanut. Tuhkauksessa arkut ovat arinan päällä.
Uuni uusintamuurattiin viime viikolla. Krematorio oli pois käytöstä kolme päivää.
Kotka-Kymin seurakunnalla oli arinan muurausta varten investointivaraus ensi vuodelle, mutta korjausta oli välttämätöntä aikaistaa tämän vuoden puolelle. Nyt tehtyjen korjausten jälkeen Hannamari Kovakoski vakuuttaa krematorion olevan jälleen hyvässä kunnossa.
Krematoriouuni on kovassa käytössä. Kotka-Kymin seurakunnan alueella tuhkaus on yleisin hautausmuoto. Viime vuonna Kymen krematoriossa oli noin 1 650 tuhkausta.
Kymen krematoriossa tuhkataan vainajia koko Etelä-Kymenlaakson alueelta. Seuraavaksi lähimmät krematoriot ovat Lahdessa ja Imatralla. Kotkassa oleva krematorio on yksi Suomen vanhimpia. Se on otettu käyttöön vuonna 1973.