Päijät-Hämeen käräjäokeus on tuominnut heinolalaisen pariskunnan viideksi vuodeksi eläintenpitokieltoon. He ovat menettämässä koiransa valtiolle.
Käräjäoikeuden mukaan pariskunnalla on edelleen paljon koiria. He voivat myydä tai luovuttaa koirat muualle 60 päivän kuluessa tuomiosta tai muutoin koirat päätyvät valtiolle. Oikeus tuomitsi pariskunnan törkeästä eläinsuojelurikoksesta maanantaina. Rikos tapahtui vuosien 2019–2023 aikana.
Koirien hoidossa vakavia laiminlyöntejä
Naisen pyörittämässä kennelissä oli enimmillään jopa 46 koiraa. Nainen sai eläintenpitokiellon lisäksi viiden kuukauden ehdollisen vankeusrangaistuksen. Koirien hoitamiseen osallistuneelle miehelle tuomittiin neljä kuukautta ehdolista vankeutta.
Tuomion mukaan koirien hoidossa ja pitopaikoissa on ollut vakavia puuteita. Koiria on pidetty tarpeettomasti suljettuna pienissä häkeissä. Koirille tarkoitetut tilat ovat olleet likaisia ja lattioilla on lillunut ulostetta ja virtsaa. Lisäksi sisätiloissa on ollut huono ilmanlaatu. Myös koirien terveydestä ja ruokinnasta on huolehdittu huonosti.
Tuomitut kiistävät syyllisyytensä
MIehen syyllisyyttä pidettiin vähäisempänä, koska nainen omisti koirat ja oli ammattimainen kennelin pitäjä. Kenneliä pidettiin miehen omistamassa kiinteistössä.
Nainen ja mies kiistävät syyllistyneensä rikokseen. Pariskunnan mukaan koirat eivät ole jääneet ilman hoitoa ja ruokaa. Pariskunnan mielestä koirille ei ole aiheutunut laiminlyönneistä johtuvaa kärsimystä.
Nainen perustelee hyvää hoitoa ja huolenpitoa muun muassa sillä, että hänellä on ollut useita hyvin näyttelyissä menestyneitä koiria. Nainen on myös palkittu koiran kasvattaja.
Näyttelymenestys ei muuta tarkastusiskujen havaintoja
Oikeuden mukaan koirien menestyminen näyttelyissä tai naisen saama palkinto kasvattajana ei muuta eläinlääkäreiden tarkastuskäynneillään tekemiä havaintoja. Oikeuden mukaan laiminlyönnit ovat olleet tahallisia ja aiheuttaneet eläimille tarpeetonta kärsimystä. Oikeus piti rikosta törkeänä myös koirien suuren määrän vuoksi.
Naisen ja miehen on maksettava 80 euron rikosuhrimaksu ja yhteisvastuullisesti valtiolle noin 200 euron todistelukulut.
Pariskunnan heikon taloudellisen tilanteen vuoksi heidän asianajokulunsa maksetaan valtion varoista. Naisen osalta korvaukset ovat noin 14 000 euroa. Miehen puolustamisesta korvattavaa tuli noin 4 700 euroa.
Tuomio ei ole lainvoimainen, vaan siitä voi valittaa hovioikeuteen.