Kaakkois-Aasian tulvissa ja maanvyörymissä kuolonuhreja jo yli 900

Huiviin verhoutunut nainen kävelee sandalit kädessään tulvavesien keskellä moskeijan ohi.
Nainen käveli moskeijan edustalla tulvaveden valtaamassa Meureudun kaupungissa Indonesiassa 29. marraskuuta. Kuva: Chaideer Mahyuddin / AFP

Kaikkiaan jo yli 900 ihmisen kerrotaan saaneen surmansa rankkasateiden aiheuttamissa laajoissa tulvissa ja maanvyörymissä eri puolilla Kaakkois-Aasia. Lisäksi satojen ihmisten kerrotaan yhä olevan kateissa. Asiasta uutisoi CNN.

Viime viikolla syklonin mukanaan tuomat rankkasateet ovat koetelleet osia Indonesiasta, Thaimaasta sekä Malesiasta.

Lisäksi toinen hirmumyrsky rantautui viikonloppuna Sri Lankaan, josta rankkasateet ovat etenemässä kohti Intian eteläistä rannikkoa.

Uutistoimisto Reutersin mukaan Indonesiassa kuolleita on jo ainakin 435, Sri Lankassa 334, Thaimaassa 170 ja Malesiassa kolme.

Ilmastonmuutoksen arvellaan tehneen Aasian sääilmiöistä rajumpia ja arvaamattomampia.

Lähde: Reuters