Marraskuun sää jakoi maan kahtia – Lapissa kylmää, muualla lauhaa

Marraskuun ja koko syksyn kylmin lämpötila -31,6 astetta mitattiin Enontekiöllä marraskuun 24. päivänä.

Maisemakuva Kilpisjärveltä.
Ensilumi satoi Enontekiön Kilpisjärvelle 16. lokakuuta. Enontekiöllä mitattiin myös marraskuun kylmin lämpötila koko Suomessa. Kuva: Antti Ohenoja

Suomi jakaantui marraskuussa sään puolesta kahtia. Lapissa oli tavanomaista kylmempää ja muualla maassa tavanomaista lämpimämpää.

Lapissa keskilämpötila oli pääosin 2–3 astetta keskiarvon alapuolella ja muualla maassa 1–3 astetta tavanomaista korkeampi.

Marraskuun keskilämpötila vaihteli lounaissaariston noin kuudesta lämpöasteesta Käsivarren Lapin noin yhteentoista pakkasasteeseen.

Marraskuun kylmin lukema -31,6 astetta mitattiin Enontekiön lentoasemalla 24. päivänä.

Kuukauden korkein lämpötila 12,8 astetta puolestaan mitattiin Ahvenanmaalla Hammarland Märketin havaintoasemalla 5. marraskuuta.

Virolahdella uusi sade-ennätys

Marraskuun sademäärä vaihteli alueellisesti. Lähinnä etelässä ja aivan pohjoisessa satoi tavanomaista vähemmän. Etelän ja pohjoisen väliin jäi sateisempi vyöhyke.

Poikkeuksen etelän vähäsateisuuteen toi Virolahden Koivuniemen havaintoasema, jossa satoi poikkeuksellisen paljon.

Asemalla tehtiin Suomen uusi marraskuun vuorokauden sademääräennätys, kun 16. marraskuuta asemalla satoi 79 millimetriä. Isojoen Sarviluomalla vuonna 1971 mitattu 52,8 millimetrin aiempi ennätys rikkoutui selvästi. Virolahden Koivuniemellä mitattiin myös marraskuun suurin kokonaissademäärä.

Vähiten satoi Inarin Kaamasessa, jossa marraskuun sademäärä oli 19,1 millimetriä.

Marraskuun aikana satoi lunta koko maassa, mutta kuukauden lopussa lunta oli enää lähinnä Kainuusta Lappiin ulottuvalla alueella.

Salossa hellettä syyskuussa

Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan syksy eli syys-marraskuu oli Lappia lukuun ottamatta harvinaisen tai poikkeuksellisen lämmin.

Usealla havaintoasemalla syksy oli mittaushistorian toiseksi lämpimin.

– Näin kävi esimerkiksi Jokioisilla ja Kuopion Maaningalla, joista on lähes sata vuotta pitkät havaintohistoriat. Utössä oltiin 140 vuoden aineistossa kolmannella sijalla, kertoo Ilmatieteen laitos tiedotteessaan.

Syksyn keskilämpötila vaihteli Käsivarren Lapin noin nollasta asteesta etelärannikon noin kymmeneen lämpöasteeseen.

Syksyn ylin lämpötila 25,8 astetta mitattiin Salon Kärkän havaintoasemalla 8. syyskuuta. Alin lämpötila oli Enontekiöllä mitattu yli 30 asteen pakkaslukema.

Sademäärältään syksy oli kokonaisuudessaan suurelta osin tavanomainen tai hieman tavanomaista sateisempi.