Kolin teitä ei ollut aurattu lumesta, eikä siellä toiminut netti. Pohjois-Karjalan elokuvakomissaari Perttu Mutka kertoo huvittuneena, että intialaiselle musiikkivideo-ohjaaja Honey Hansille (Harish Kumar Hans) järjestetyllä kuvauspaikkakierroksella oli tahmeat hetkensä.
– Yleensä minä mainostan, että meillä toimii netti, lunta löytyy ja tiet on aurattu. Silti päivä sujui oikein hyvissä merkeissä, Perttu Mutka toteaa.
Syy Honey Hansin Pohjois-Karjalan vierailulle on osa Itä-Suomen elokuvakomission suunnitelmia: nyt tähyillään Intiaan.
Honey Hans on tehnyt Intiassa lukuisia suosittuja musiikkivideoita. Pohjois-Karjalassa häntä on juuri ajelutettu ympäri maakuntaa katsomassa mahdollisia kuvauspaikkoja tuleville videoille.
Elokuvakomissaari yllättyy usein siitä, millaiset maisemat inspiroivat ulkomaalaisia ohjaajia.
– Tällä kertaa se oli Kolilla oleva sähkölinja keskellä metsää. Enpä olisi osannut arvata etukäteen, Mutka sanoo.
Honey Hans vaikuttui, vaikka sää oli harmaa. Lumetkin olivat juuri sulaneet pois. Ylen haastattelussa ohjaaja yllättää ja tekee jo lupauksia.
– Seuraavalla kerralla tulen tänne kuvausryhmäni kanssa. Lupaan tulla, jos se minusta on kiinni, miljoonia katsojia keräävien musiikkivideoiden ohjaaja Honey Hans toteaa.
Ohjaajan ripeä vaikuttuminen sopii hyvin elokuvakomissaarille. On tärkeää luoda nopeasti yhteyksiä Intiaan, ennen kuin muutkin maakunnat heräävät.
Revontulet tilauksessa
Honey Hans kertoo olevansa kotimaassaan tunnettu juuri siitä, että hän kuvaa musiikkivideoita ulkomailla. Muut ohjaajat ja tuottajat ottavat häneen yhteyttä, jos he suunnittelevat kuvauksia Intian ulkopuolella.
– Ympäri maailmaa kuvaaminen on minun kohtaloni.
Muun muassa useassa Euroopan maassa, Thaimaassa ja Armeniassa kuvannut ohjaaja on Suomessa ensimmäistä kertaa. Kiinnostuksen Suomeen herättivät Lappi ja revontulet.
Sadan tuhannen euron budjetilla tehtävälle seuraavalle musiikkivideolle halutaan taustaksi revontulet. Ohjaaja on toiveikas, vaikka tietää ettei revontulia voi tilata.
– Mikään tässä maailmassa ei ole varmaa. Kannattaa edes yrittää, Honey Hans toteaa.
Onnistuessaan Honey Hans vakuuttaa tuovansa muut ohjaajat perässään. Hän kertoo Intiassa toimivasta musiikkivideo-ohjaajien tiiviistä verkostosta, jossa hänen sanallaan ja kokemuksillaan on painoarvoa.
Ministeriö buustamassa
Suomessa on tehty intialaistuotantoja harvoin. Viimeksi vuonna 2019 saatiin Lappiin suuri elokuvatuotanto, kun siellä kuvattiin takaa-ajokohtauksia kyseisen vuoden Intian suosituimpaan elokuvaan War.
Tänä syksynä käynnistyi opetus- ja kulttuuriministeriön tukemana Intian-vientihanke, joka avaa latuja intialaisille audiovisuaalisen- ja pelialan ammattilaisille Suomessa.
– Suomi on juuri oikeaan aikaan liikkeellä. Monet suuret maat ovat jo ymmärtäneet Intian mahdollisuudet elokuva- ja pelialalla, mutta harva pieni maa on vielä solminut suhteita intialaisten kanssa, kertoo hanketta vetävä Jani Joenniemi.
Intiassa elokuvien ja musiikkivideoiden katsojamäärät ovat suuressa kasvussa. Käännekohta nähtiin kymmenen vuotta sitten, kun miljardööri Mukesh Ambani kustansi 4G-yhteyden miljardille ihmiselle. Tällä hetkellä Intian tietoliikenneyhteydet on maailman halvimpien joukossa.
Katsottavaa pitää saada koko ajan lisää, ja eksotiikkaa etsitään ulkomailta.
Turvallisuus valttikorttina
Elokuva-ala on luottamusbisnestä. Tämän on todennut elokuvakomissaari Perttu Mutka.
Maakunnan valttikortteja ovat lumi, hiljaisuus ja turvallisuus.
– Etu voi olla jo se, ettei kuvauspaikalle tarvitse palkata aseistautuneita vartijoita, elokuvakomissaari Mutka kertoo.
Pohjois-Karjalan maakuntaliitolla on käytössä harkinnanvarainen tuotantokannustin ulkomaisille av-alan toimijoille. Ulkomainen tuotantoryhmä voi saada maakunnassa tehtyjen kuvausten kustannuksista kymmenen prosenttia korvatuksi.
Rahasta ei kuitenkaan ole Honey Hansin kanssa ollut edes puhetta.
– Ei raha ole merkittävin tekijä. Tärkeintä on auttaa byrokratiassa, kuten viisumien saamisessa Intiasta Suomeen, Honey Hans avaa.