Savonmäen maaperän puhdistaminen onnistui Varkaudessa. Luvattoman kaatopaikan saastuttama maaperä puhdistettiin 15 kiinteistön alueelta. Alunperin puhdistaminen koski 14 kiinteistöä.
Saastuneen alueen laajuus selvisi viime kesänä, kun maat vaihdettiin puhtaisiin. Puhdistuksen onnistuminen varmistettiin ottamalla maaperästä näytteitä työn aikana sekä sen jälkeen.
Ensi keväänä tarkastetaan vielä, että pihoille istutetut puut ja pensaat ovat juurtuneet hyvin ja lähtevät kasvamaan sekä tarvittaessa korjataan tehtyjä viimeistelytöitä.
Ensi kesänä alueen asukkaat voivat syödä huoletta omalla pihalla kasvatettuja vihanneksia ja hedelmiä. Aikaisemmin ohje oli, ettei ravinnoksi käytettävien kasvien viljely ole terveydelle turvallista. Maaperässä oli terveydelle ja ympäristölle haitallisia aineita, kuten kuparia, lyijyä ja sinkkiä.
Savonmäen tilanne nousi esille keväällä 2023, kun alueen asukas Juhani Helle kertoi Ylelle kokemuksestaan omalla tontillaan. Helle löysi jätteitä maaperästä korjatessaan talonsa öljysäiliötä 2000-luvun alussa. Tämän jälkeen alkoi vuosia kestänyt vääntö maaperän todellisesta kunnosta ja vastuista.
Seurasimme maaperän puhdistusurakkaa viime kesänä. Jarkko Liukkonen seurasi töiden edistymistä olohuoneensa ikkunasta.