Pohjois-Pohjanmaalle Iihin kaavaillaan datakeskusta.
Iin kunta kertoo, että se on käynnistänyt kehityshankkeen Valoa Networksin kanssa. Valoa Networks on Meta Platforms Inc:n tytäryhtiö.
Hanke sisältää tässä vaiheessa osayleiskaavan ja asemakaavan laatimisen. Varsinaista investointipäätöstä ei ole vielä tehty. Hanketta kuvaillaan kansallisesti merkittäväksi.
– Tämä on varsin iso hanke koko maakunnalle ja pohjoiselle Suomelle. Ja miksei koko Suomenkin mittakaavassa. Se merkitsee sekä työpaikkoja että elinvoimaa, sanoo Iin kunnanjohtaja Marjukka Manninen.
Meta on maailmanlaajuisesti tunnettu erityisesti sosiaalisen median alustojen Facebookin, Instagramin ja WhatsAppin omistajana.
Mannisen mukaan Iin puhtaan energian tuotannon ympärille voidaan nyt rakentaa aiempaa laajempaa elinkeinoverkostoa.
Selvityksiä Yli-Olhavan kylän lähellä on jo tehty
Datakeskusmahdollisuutta pohditaan rakenteilla olevan Hervan sähköaseman lähelle. Alue sijaitsee Iin Yli-Olhavan kylän itäpuolella.
– Varsinainen datakeskusalue on 475 hehtaaria, eli varsin iso alue. Valoa Networks hallitsee nyt maa-aluetta, Marjukka Manninen sanoo.
Aiemmin maat olivat yksityisten omistamia. Mannisen mukaan alueella on nyt tehty maaperään, luontoon ja eläimistöön liittyviä selvityksiä.
Iin kunnanhallitus käsittelee kaavoitusaloitetta ensi viikolla. Alueen maanomistajille järjestetään yhteistyöpalaveri ennen joulua.
– Kaavoitus kestää reilun vuoden ajan, ellei valituksia tai muita mutkia tule matkaa, arvioi Marjukka Manninen.