Perho pyrkii tasapainottamaan talouttaan muun muassa säästöillä.
Se ennakoi, että seuraavina vuosina taloutta pitää tasapainottaa noin 700 000 euron edestä.
Taloutta painavat muun muassa aiempien vuosien investoinneista syntyneet korkeat lainanhoitokulut, työllisyyden hoitokulut ja tulojen aleneminen.
Ensi vuodelle on syntymässä vajaat 1,2 miljoonaa euroa alijäämäinen talousarvio.
Esimerkiksi Vehmassuon kaatopaikan sulkemiseen kuluu 350 000 euroa.
Talouden tasapainottamisohjelma hakee säästöjä, keinoja lisätä kunnan tuloja sekä tapoja järjestää palvelut entistä tehokkaammin ehkä myös yhteistyössä kumppaneiden kanssa.
Arvioitavaksi tulee myös, mitä vapaaehtoisia palveluita kunta voi jatkossa tuottaa ja mistä luopua.
Muutokset saattavat vaikuttaa kuntalaisiin esimerkiksi niin, että jokin aiemmin maksuton palvelu voi muuttua maksulliseksi.
Talouden tasapainottamistyötä varten perustetaan työryhmä. Se tekee tarvittavia selvityksiä ja esittää kunnanhallitukselle toimenpide-esityksiä ensi huhtikuun loppuun mennessä.
Ensi vuonna Perhon kunnan vuosikate on runsaat 130 000 euroa, eikä se kata poistoja.
Henkilöstökulut nousevat ensi vuonna seitsemän prosenttia.
Tänä vuonna kunta on saanut laskettua toimintakulujaan muun muassa yhteistoimintaneuvotteluiden ansiosta. Niiden päätteeksi viisi henkilöä irtisanottiin vuoden alussa ja henkilöstö on ollut lomautettuna kaksi viikkoa.
Kunnan verotulot ja valtionosuudet ovat pysyneet hyvällä tasolla, mutta maksutuotot eli esimerkiksi vuokratulot, tuet ja avustukset ovat pienentyneet vuosi vuodelta.
Toimintatuottoja ennakoidaan kertyvän ensi vuonna vajaat kaksi miljoonaa euroa. Vielä 2023 ne olivat runsaat 2,6 miljoonaa.