Siniseen työhaalariin pukeutunut mies Teboil-aseman pihalla.
Yrittäjä Toni Peltoniemi seisoo paikalla, jossa on sijainnut Teboil-myymälä 1950-luvun lopulta saakka. Kuva: Kalle Niskala
Yritykset

Maailman huolet Teboil-kauppiaan harteilla

Teboil-yrittäjät ovat odottaneet, että pakotteiden halvaannut­tamalle emoyhtiölle löytyisi länsimainen ostaja. Seurasimme yhden yrittäjän arkea kahden kuukauden ajan.

Kuvat ja videot:Kalle Niskala

Haaskalinnut kiertelevät joulukuun hämärissä Kaustisen Teboilia.

Naakkojen ja varisten lisäksi ympärillä on riittänyt muitakin saaliin kärttäjiä.

Autohallin nosturille olisi ostaja, ja paikallinen yritys on kysellyt lounaslinjaston hintaa.

Toistaiseksi tunkeilijat ovat pysyneet loitolla, koska melkein kaikki toimii Teboililla vielä normaalisti. Polttoainetta ei ole myynnissä, mutta autoja huolletaan ja pestään, lounasta tarjoillaan kuten ennenkin, kertoo kauppias Toni Peltoniemi.

Mies nostolaitteessa olevan auton alla.
Toni Peltoniemi aloitti toisen polven Teboil-yrittäjänä vuonna 2019. Kuva: Kalle Niskala / Yle

Teboilin omistaa venäläinen öljyjätti Lukoil. Ketjun asemat ovat Suomessa itsenäisten yrittäjien pyörittämiä.

Näin pitkään epävarmuudessa ollut Toni Peltoniemi kuvaili tunnelmiaan joulukuussa:

Peltoniemen mainitsemia ”niskaan hengittäjiä” on riittänyt lokakuusta lähtien.

Sen seurauksena Neste kieltäytyi toimittamasta polttoaineita, ja pankkiliikenne Teboilin ja sen itsenäisesti toimivien kauppiaiden välillä katkesi.

– Lokakuun 23. päivän jälkeen öljy-yhtiön tilitykset ovat jääneet johonkin. Pankkien mielestä rahat eivät ole heillä, Toni Peltoniemi sanoo.

En tänä päivänäkään tiedä, missä minulle kuuluvat 30 000 euroa ovat.

Toni Peltoniemi

Pankkien lisäksi Peltoniemi on saanut kamppailla pitkäaikaisten yhteistyökumppanien kanssa. Muun muassa haalari- ja mattotoimittaja irtisanoi sopimuksen.

En tiedä, mitä se Trump olisi Lindströmille tehnyt, jos kuramatot olisivat meidän lattialla pysyneet.

Toni Peltoniemi

Nyt yhteistyö on alkanut uudelleen.

Myös 26:ssa maassa toimiva autohuolto- ja rengaspalveluja tarjoava Vianor kieltäytyi Peltoniemen mukaan ensin maksamasta laskujaan.

– Eivät he syytä kertoneet. Perustelu oli varmaan: ”Koska Teboil”.

Maksu tuli Peltoniemelle lopulta kaksi kuukautta myöhässä, mutta yhteistyötä ei jatkettu.

Ostaja löytyi?

Loppiaisen jälkeen tuli tieto, että amerikkalaiset yhtiöt suunnittelevat Lukoilin, siis myös Teboilin, ostamista.

Torstaina Lukoil jo kertoi sopineensa kansainvälisten toimiensa myynnistä yhdysvaltalaiselle pääomasijoitusyhtiö Carlylelle. Kauppaan kuuluisi myös Teboil.

Kauppojen toteutuminen riippuu Yhdysvaltain valtiovarainministeriön alaisen viraston (OFAC) hyväksynnästä.

Lukoil on neuvotellut useiden yhtiöiden kanssa, ja jatkaa edelleen neuvotteluja muiden mahdollisten ostajien kanssa.

Toni Peltoniemi kuuli mahdollisesta yrityskaupasta huoltoasemakauppiaiden Whatsapp-ryhmästä. Uutinen oli odotettu ja toivottu.

Peltoniemeä kuitenkin epäilyttää, kiinnostaako uutta omistajaa suhteellisen pieni polttoainemarkkina Pohjolassa.

– Jos kauppa syntyy, päädytäänkö täällä Pohjolassa sitten kuitenkin jonkun muun omistukseen. Saattaahan olla, että tämä pääomasijoitusyhtiö pilkkoo omistuksiaan, ja niitä taas siirrellään.

Epävarmuuden aika

Oy Teboil Ab:n markkinointi- ja viestintäjohtajan Toni Flycktin mukaan itsenäiset Teboil-kauppiaat ympäri Suomen ovat kokeneet vaikeuksia.

– Syksy oli erittäin kova paikallisille yrittäjille.

Kauppiaat odottivat koko loppuvuoden uutisia emoyhtiön käymistä omistajuusneuvotteluista ja siitä, että yhtiöön kohdistuvat rajoitteet lopulta poistuisivat.

Kymmenien Teboil-kauppiaiden lisäksi heidän sadat työntekijänsä ovat eläneet kuukausia epävarmuudessa.

Bensapumpun näytössä lukee: closed.
Yhdysvaltain ulkomaisten varojen hallintavirasto on lykännyt jo kahdesti pakotteiden voimaantuloa. Molemmilla kerroilla Teboil-kauppiaat joutuivat antamaan työntekijöilleen lomautusvaroituksen, jonka pian peruivat. Nyt pakotteiden on määrä alkaa 29. huhtikuuta 2026. Kuva: Kalle Niskala / Yle

Flycktin mukaan syy on suomalaisissa pankeissa, jotka eivät suostu liikuttamaan rahoja emoyhtiön ja kauppiaiden välillä.

– Jotain on pielessä, jos kuudessatoista muussa maassa Lukoil pystyy operoimaan normaalisti, myös polttoainekaupassa.

Lukoilin tytäryhtiöiden toiminta todellakin jatkuu muun muassa kymmenessä EU-maassa sekä Yhdysvalloissa, joka pakotteista pääosin on päättänyt.

– Olemme joutuneet ainoana Lukoilin tytäryhtiönä keskeyttämään liiketoimintamme, Flyckt sanoo.

Nyt osa Teboil-yrittäjistä on siirtynyt huoltoasemaverkosto SEOn alaisuuteen.

Nainen järjestelee tavaroita kylmäkaapeissa.
Nainen järjestelee tavaroita kylmäkaapeissa.

Jatkuva epävarmuus tulevaisuudesta ei ole ollut helppoa, kertoo Kaustiselle musiikkilukioon tullut ja sen jälkeen Teboilille töihin jäänyt 21-vuotias Armi Klemola. Hän sanoo elävänsä nyt hetkessä.

Eihän tämä voi vaan loppua koko juttu.

Armi Klemola

Henkireikinä hirvimetsä ja valtuustosali

Teboil-yrittäjä Toni Peltoniemi sanoo, että hänen yrittäjyytensä on kuin ajopuuteoria käytännössä.

– Isäukko oli tällä liikepaikalla vuodesta 1966 lähtien töissä ja 1982 alkaen yrittäjänä. Monesti maanviljelijänkään poika ei saa elämänpolkuaan valita. Se tulee pyytämättä ja yllättäen.

Peltoniemen perheeseen kuuluu vaimon lisäksi kolme poikaa.

Kolmanteen polveen asti ei TB-yrittäjyys kuitenkaan jatku, vaikka vanhin poika Otto Peltoniemi työskenteleekin myymälän puolella.

– Kotona on sanottu, että Teboil-yrittäjänä tai autonkorjaajana minua ei sitten nähdä.

20-vuotias Otto Peltoniemi on ollut Teboililla töissä yli neljä vuotta. Haastattelu on kuvattu joulukuun alussa. Silloin Yhdysvaltain pakotteiden odotettiin astuvan voimaan 13.12.2025.

Video: Kalle Niskala / Yle

Otto Peltoniemi haluaisi jatkaa isänsä yrityksessä töissä ensi syksyyn asti ja lähteä sitten opiskelemaan.

Yrittäjyyden lisäksi Toni Peltoniemi (kesk.) on muun muassa Kaustisen kunnanvaltuuston puheenjohtaja.

Poliittiset erimielisyydet eivät ole saaneet paikallisia karttamaan Teboilia, Peltoniemi sanoo.

Hänellä on myös useita metsästykseen, riistanhoitoon ja koiraharrastukseen liittyviä luottamustehtäviä.

Arjesta Toni Peltoniemi irrottautuu koirien kanssa. Tällä hetkellä hänellä on kaksi nuorta norjanharmaahirvikoiraa.

13-vuotias Jate jouduttiin lopettamaan marraskuussa sairauden vuoksi.

– Räntäsateessa hautaa kaivaessa oli aikamiehelläkin silmät märkinä. Päällimmäisenä mielessä oli kiitollisuus ja ne lukemattomat reissut, joita Jaten kanssa tehtiin.

Mies istuu piharakennuksen portaalla koiransa kanssa. Rakennuksen seinällä on sarvia.
Toni Peltoniemi ja 5-vuotias ”koko perheen lellikki” Pimu. Kuva: Kalle Niskala / Yle

Lähtevien pöydässä keskustelu jatkuu

Vanhimmat asiakkaat ovat tottuneet käymään valtatien 13 varrella sijaitsevalla huoltoasemalla 1950-luvulta asti.

Moni konkareista istuu samassa pöydässä, ja tarinaa isketään aamusta alkaen.

Miehiä istuu pöydässä. Etualalla ohi viilettävän työmiehen ruokatarjotin.
Mies hymyilee leveästi.
Miehiä istumassa pöydässä.

Yhteen työnnetyt ikkunapöydät muodostavat pitkän kanta-asiakkaiden pöydän, jota kutsutaan ”lähtevien pöydäksi”.

Melkein 70 vuotta Teboililla asioineen Markku Luomalan mukaan nimi tulee siitä, että pöydästä lähdetään vain yhteen paikkaan, josta ei enää palata.

Maailman asiat ovat tänä syksynä henkilöityneet tähän meidän pöytään. Pieni pala sielua lähtisi mukana, jos tämä tästä loppuisi.

Markku Luomala

Lähtevien pöydässä kantaa otetaan välillä railakkaasti.

– Tästä pöydästä Trumppi ja Putini saisivat hyviä neuvoja, jos tulisivat käymään, Kari Paasila sanoo.

Samat maailman valtiaat pitävät osittain myös Kaustisen Teboilin tulevaisuutta käsissään.

Toni Peltoniemi on kuitenkin päättänyt jatkaa Teboil-kauppiaana niin kauan kuin pystyy.

Työhaalareihin pukeutunut mies hymyilee etualalla olevalle tunnistamattomalle henkilölle.

Ajattelen tulevaisuudesta niin, että jospa saataisiin palapeliä taas kasattua uusiksi siltä osin, kuin se on hajonnut.

Toni Peltoniemi