Karjalohjan asukkaat haluavat pelastaa terveyspalvelunsa poikkeuksellisilla tavalla.
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue lopettaa kylän terveysaseman toiminnan ensi maaliskuun lopussa.
Kyläyhdistys haluaa ostaa tilat Lohjan kaupungilta ja vuokrata ne lääkärille.
– Ei tässä oikeastaan ole vaihtoehtoja, summaa Karjalohja ry:n puheenjohtaja Jussi Leppänen.
Leppänen ja aluetoimikunnan puheenjohtaja Mikael Lehtonen ovat huolissaan Karjalohjan elinvoimasta, jos terveyspalvelut karkaavat nykyistä kauemmas.
He pelkäävät, että terveysaseman lakkauttaminen ajaisi pois lapsiperheitä ja työpaikkoja. Karjalohja kuihtuisi.
Kyläläisissä heräsi Lehtosen sanoin ”huolta ja paniikkia”, kun lakkauttamisuutinen tuli viime vuonna. Aluetoimikunta kokosi aktiivisen joukon yhteen.
– Selkeästi nousi esiin yhteinen tekemisen tahto ja halu säilyttää terveyskeskus alueella. Se koetaan erittäin tärkeäksi alueen elinvoiman kannalta, Lehtonen sanoo.
Paljon selvitettäviä asioita
Kyläläiset ovat perustaneet kyläyhdistyksen, jotta se voisi lunastaa terveyskeskuksen kiinteistön Lohjan kaupungilta.
Ajatuksena on, että kyläyhdistys vuokraisi tilat yrittäjälääkärille ja muille terveydenhuollon ammattilaisille. Kiinteistön ylläpitokustannukset olisi tarkoitus kattaa pääosin vuokratuloilla.
Lääkäri olisi ammatinharjoittaja, jolle hyvinvointialue maksaisi palkkaa muun muassa hoidettavien määrän perusteella.
Lohjan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja ja Länsi-Uudenmaan aluehallituksen jäsen Mikko Piirtola (kok.) suhtautuu kyläläisten hankkeeseen erittäin myönteisesti.
Hän ei näe hankkeelle suuria esteitä, mutta monia kysymyksiä on avoinna.
– Ensinnäkin pitää löytää sopiva lääkäri, joka haluaa tulla tänne, Piirtola sanoo.
Lisäksi tarvitaan muita terveydenhuollon ammattilaisia, kuten mahdollisesti hoitajia, fysioterapeutteja ja hammaslääkäri.
Lohjan kaupungin ja karjalohjalaisten pitää myös sopia, miten kiinteistö siirtyy kyläläisten haltuun, Piirtola listaa.
Hän huomauttaa, että kyläläisten pitäisi pystyä ylläpitämään kiinteistöä kohtuullisilla kustannuksilla.
Jussi Leppänen toteaa, että kustannukset ovat arviolta 12 000–20 000 euroa vuodessa, mutta kyläyhdistys odottaa vielä Lohjan kaupungilta tarkkoja lukemia.
Malliksi jopa muille pikkupaikkakunnille?
Vaikka matkassa on vielä monta mutkaa, Mikko Piirtola visioi jo kyläyhdistyksen pyörittämää terveysasemaa malliksi muillekin pikkupaikkakunnille.
Hyvinvointialueet lopettavat vuokrasopimuksia, jolloin kuntien kiinteistöjä jää tyhjilleen. Niin on käymässä myös Lohjalla, Piirtola toteaa.
– Ostajia ei ole paljoa, joten kaupungin etu on, että kyläläiset yhdessä alkavat käyttää tiloja ja hyödyntävät niitä eikä rakennus jää tyhjilleen.
Piirtola kertoo tutustuneensa muutamien Euroopan maiden omalääkäripalveluihin, eikä hän näe esteitä sille, miksi lääkäri ei voisi toimia pienessä kylässä.
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella on alusta asti suunniteltu omalääkäripalvelua, Piirtola huomauttaa.
– Lääkäri voisi toimia omalääkärinä ammatinharjoittajana ja tuottaa palveluita kyläläisille.
Aluevaltuusto on päättänyt, että Karjalohjan ja Sammatin asukkaiden terveysasemapalvelut siirretään Pusulan ja Lohjan alueille.
Mikko Piirtolan mukaan alkuvuoden aikana on tarkoitus selvittää, voisiko Pusulaan valittu ammatinharjoittajalääkäri pitää vastaanottoa myös Karjalohjan kyläyhdistyksen omistamissa tiloissa.