Savonlinnassa kahden henkilöauton nokkakolari – ajoneuvoissa oli onnettomuushetkellä viisi ihmistä

Etelä-Savon pelastuslaitoksen mukaan autot osuivat toisiinsa loivasti kaartuvassa mutkassa.

Pelastuslaitos Etelä-Savo -merkki paloauton ovessa.
Pelastuslaitos sai hälytyksen liikenneonnettomuudesta Moinsalmella noin kello 15.30. Kuvituskuva. Kuva: Petri Aaltonen / Yle

Savonlinnan Moinsalmentiellä tapahtui maanantaina iltapäivällä kahden henkilöauton välinen nokkakolari, kertoo Etelä-Savon pelastuslaitos.

Pelastuslaitoksen mukaan ajoneuvot osuivat toisiinsa loivasti kaartuvassa mutkassa toistaiseksi tuntemattomasta syystä.

Autoissa oli onnettomuushetkellä yhteensä viisi ihmistä. Ensihoito kuljetti yhden onnettomuuspaikalta jatkotutkimuksiin ja muut lähtivät omaisen kuljettamana Savonlinnan sairaalaan tarkastettavaksi.

Päivystävä palomestari Riku Seppä toteaa, että alustavien tietojen mukaan onnettomuudessa vältyttiin vakavilta henkilövahingoilta. Autot ruttaantuivat törmäyksessä hinauskuntoon.

Onnettomuus hidasti liikennettä Moinsalmentiellä noin tunnin ajan. Pelastuslaitos ohjasi onnettomuuspaikalla liikennettä ja teki onnettomuusajoneuvot virrattomiksi.

Etelä-Savon pelastuslaitos sai hälytyksen liikenneonnettomuudesta maanantaina kello 15.30 aikaan.