Toholammin kunnanvaltuusto päätti maanantain kokouksessaan yksimielisesti, että kunta voi vastaanottaa ensi vuonna 5–10 pakolaista, joilla on tilapäisen kansainvälisen suojelun ja kotikunnan status.
Päätöksen taustalla on kotoutumislain uudistus, jonka myötä kotoutuminen on tullut aiempaa vahvemmin kaikkien kuntien vastuulle.
Päätös koskee erityisesti Ukrainasta sotaa paenneita, jotka tarvitsevat tukea esimerkiksi asunnon hankintaan ja muuttavat kuntaan tuetusti. Ennen muuttoa kunta, ely-keskus ja hyvinvointialue arvioivat yhdessä yksilöllisen tuen tarpeen.
Toholammilla asuu jo nyt Ukrainasta tulleita, jotka ovat muuttaneet kuntaan omin neuvoin.
Päätös ei koske kiintiöpakolaisia, sillä ely-keskukset ohjaavat heitä pääasiassa suuriin kaupunkeihin, joissa kotoutumispalveluja on enemmän.
Kokkolassa jatketaan nykyisellä pakolaiskiintiöllä
Myös Kokkolassa päätettiin pakolaisten vastaanottamisesta.
Kaupunginvaltuusto päätti maanantaina, että kiintiöpakolaisten määrä on jatkossakin 30 kuntapaikkaa vuodessa.
Näistä 20 paikkaa osoitetaan kiintiöpakolaisille ja 10 tilapäistä suojelua saaville tai ilman huoltajaa alaikäisinä tulleille, jotka tarvitsevat ryhmäperhekotimajoitusta.
Asiasta äänestettiin kokouksessa. Timo Sillanpää (ps.) esitti, ettei pakolaisia otettaisi ensi vuonna lainkaan, mutta tämä esitys hävisi äänin 39–4.
Valtuusto päätti myös, että kaupunginhallituksella säilyy jatkossakin toimivalta ilmoittaa pakolaisten määrä.