Suomalaisessa mäkihypyssä katsotaan usein kaihoten menneisyyteen. Aikaan, jolloin mitaleja raahattiin arvokisoista roppakaupalla ja jolloin kultamitalin menetys 0,1 pisteellä oli kansallinen katastrofi.
Petter Kukkonen ei voi tuijotella liikaa menneisyyteen, mutta Hiihtoliiton huippu-urheilujohtajana hän voi ottaa menneisyyden virheistä oppia.
Yksi virheistä oli se, että 2000-luvun menestysvuosina kenttätyö jätettiin liian pienelle huomiolle samaan aikaan, kun pienten paikkakuntien hyppyrimäet vanhenivat ja rapistuivat. Pian uusia toniniemisiä ja janneahosia ei enää tullut lajin pariin.
Kukkonen muistaa, miten edesmennyt mäkihypyn ”Maisteri” Matti Pulli sanoi aikoinaan, että huippu-urheilussa menestyminen perustuu kahteen ydinelementtiin: seurojen elinvoimaisuuteen ja riittävän hyviin olosuhteisiin.
– Totta kai siihen tarvitaan hyvää valmennusta päälle, mutta kun nämä kaksi ydinelementtiä ovat kunnossa, voi valmentaa vähän väärinkin, ja menestystä tulee silti, Kukkonen sanoo.
– Meillä ei ole tuotantolinja toiminut oikeastaan kunnolla 20 vuoteen, ja se on se suurin selitys, minkä takia suomalainen mäkihyppy on säilynyt alamaissa.
Huippuvalmentajakaan ei pysty muuttamaan tuloslistaa
Suomen miesten mäkijoukkueella on ollut viime vuosinakin osaavia päävalmentajia. He ovat tulleet menestyvistä mäkihyppykulttuureista, mutta eivät ole saaneet nostettua suomalaisia hyppääjiä takaisin palkintosijoille.
Esimerkiksi Janne Väätäinen on valmentanut pitkään menestyneitä japanilaishyppääjiä Ryoyu Kobayashia ja Noriaki Kasaita, mutta Suomen maajoukkueessa vastaavaa tulostasoa ei löytynyt.
– Vaikka tuomme tähän kuinka huipputyypin tahansa päävalmentajaksi, hän ei pysty muuttamaan tuloslistaa. Kun tämä valmentaja, kuten esimerkiksi Väätäinen, lähtee Suomesta pois, niin yhtäkkiä hän valmentaakin maailman parasta mäkihyppääjää, Kukkonen kertoo.
Menestys ei siis ole valmentajien taidoista kiinni, vaan enemmänkin järjestelmästä. Sen lisäksi, ettei suomalainen järjestelmä tuota tällä hetkellä riittävästi urheilijoita, ei lajissa ole riittänyt myöskään näkemystä siihen, miltä mäkihyppy näyttää 2000-luvulla.
Tällä hetkellä Suomessa yritetään parantaa Pullin mainitsemia ydinelementtejä, mutta tehtävää riittää. Mäkihyppyä harrastavia lapsia tarvitaan lisää ja Hiihtoliiton pitää pystyä kouluttamaan seuroja ja kenttäväkeä ruohonjuuritasolla.
Ei taikureita tai pikavoittoja
Nykyisellä sukupolvella ja nykyurheilijoilla pyritään tietenkin saamaan maksimitulos irti. Yksittäisiä tähtiä nousee aina silloin tällöin esiin, mutta se ei riitä.
Kukkonen näkisi mieluummin tilanteen, jossa noin 15–16-vuotiaiden ikäluokassa olisi tarjolla mahdollisimman iso nippu hyppääjiä, joiden taitotaso, liikkuvuus ja räjähtävän voiman tuotto olisivat riittävän hyvällä tasolla.
Kukkonen muistuttaa, että mäkihyppy on lajina niin kutsuttu aikaisen valinnan laji.
– Se on äärimmäinen taitolaji, jossa hyppyrimäellä pitää viettää paljon aikaa. Kyllä siihen muitakin lajeja saa kuulua, mutta mäessä pitää viettää aikaa, jotta hyppäämisen taito opitaan riittävän ajoissa.
Kukkonen tietää nykyisen työnsä puolesta sekä lukuisten valmentajavuosiensa ansiosta, ettei Suomen mäkihypyssä materiaali ole tällä hetkellä riittävää. Kun hän on uskaltanut katsoa asiaa objektiivisesti, hän on nähnyt pullonkaulat selkeästi.
Maajoukkuetoiminta on laadukasta, mutta lajiin tarvitaan yhteinen polku. Se määrittää koko suomalaisen mäkihyppäämisen ideologian ja kertoo mitä tehdään seuroissa, mitä maajoukkueissa ja urheilijan uran eri vaiheissa.
Kukkosen mukaan koko järjestelmä täytyy rakentaa uudelleen. Siihen hän arvioi menevän aikaa 10–15 vuotta.
– Tämä on fakta. Ei ole sellaista taikuria, joka osaa tehdä sen nopeammin, Kukkonen sanoo.
Voittamisen kulttuuri kadonnut
Kukkonen ei ole ajatuksensa kanssa yksin. Myös Yle Urheilun asiantuntijat Janne Ahonen ja Tommi Nikunen ovat samaa mieltä aikataulusta. Pikavoittoja on turha odottaa.
– Eihän noin pitkä aika tietenkään mukavalta tunnu, mutta se on fakta. Kukkonen on siinä ihan oikeassa, Ahonen sanoo.
Ahosen mukaan mäkihyppy on lajina sellainen, että menestystä voi tulla nopeastikin, jos löytyy lahjakas urheilija. Reserviä Suomen joukkueessa on kuitenkin vähän. Jos joku loukkaantuu, tilalle harvoin löytyy samantasoinen korvaaja.
– Tänä päivänä ei ole myöskään sitä tärkeää voittamisen kulttuuria, ei valmennuksessa eikä urheilijoissa. Helpottaisi suunnattomasti, jos saisimme edes yhden maailmanluokan hyppääjän, Nikunen toteaa.
Suomessa on tällä hetkellä noin 300 mäkihyppääjää, kun esimerkiksi kahden miljoonan asukkaan Sloveniassa mäkihyppääjiä on noin 600. Nikunen muistuttaa, ettei mäkihyppy ole koskaan ollut massojen laji, eikä siitä sellaista tulekaan.
– Ei kuitenkaan olisi mahdotonta löytää 300 uutta nuorta harrastajaa mäkihyppyyn, mutta sen eteen on tehtävä töitä. Samalla näistä tämän hetken harrastajista pitää pystyä pitämään paremmin huolta, Nikunen toteaa.
Yle Urheilun asiantuntijakaksikko ei epäile lainkaan sitä, ettei seuraava mäkihypyn suomalainen mitalisti voi olla nainen. Mukana on jo nyt lahjakkaita urheilijoita ja laji on vielä suhteellisen nuori. Monissa paikoissa tyttöhyppääjiä on yhtä paljon, ellei jopa enemmän, kuin poikia.
Maltetaanko odottaa?
Jos asioille ei tehdä mitään, on tie Kukkosen mielestä samanlainen kuin se on tähänkin asti ollut.
Kymmenenkin vuotta on pitkä aika odottaa rakennemuutoksen tuloksia. Kun vielä olosuhteet täytyy saada kuntoon ja löytää sekä pieniltä kunnilta että yhteiskunnalta rahaa mäkihyppykeskusten ylläpitoon, voivat Kukkosen suunnitelmat hirvittää heikompia.
– Elämme hektisessä maailmassa, ja tuntuu, että asioita pitää tapahtua kvartaaleittain, vuosi tai kaksi vuottakin on pitkä aika odottaa, Kukkonen toteaa.
Kukkonen tiedostaa, että haasteet ovat merkittäviä, mutta uskoo vakaasti suunnitelmaansa. Hänen tehtävänsä on vakuuttaa epäilijät antamaan aikaa ja luottamaan muutokseen. Koska jos tämäkään lääke – tuotantolinjan parantaminen – ei auta, Kukkonen ei tiedä, mikä muu voisi auttaa.
– Minun ajattelussani seurojen elinvoimaisuus ja olosuhdetyö ovat suomalaisen huippu-urheilun kivijalka, ja se täytyy saada kuntoon. Jos näin ei ole, sitten minä olen väärällä paikalla tässä työssä.
Korjattu kello 13:40: Jutun kahdessa grafiikassa luki aiemmin virheellisesti Slovenian sijaan Slovakia. Tieto korjattu grafiikkaan.