Eduskunnan niin sanottuja joululahjarahoja on myönnetty Pohjois-Pohjanmaan alueelle yhteensä noin neljä miljoonaa euroa. Valtiovarainvaliokunta päätti joululahjarahojen kohteet tänään.
Pohjois-Pohjanmaan liiton maakuntajohtaja Jussi Rämet kertoo tiedotteessa, että tiehankkeiden lisäksi rahoitusta saatiin esimerkiksi matkailua ja virkistystä sekä kulttuuria tukeviin hankkeisiin.
Rämetin mukaan myös maakunnan eri alueet on huomioitu hyvin rahanjaossa.
Rahoitusta myönnettiin muun muassa Marjaniemen majakan kunnostukseen Hailuodossa, Oulangan kansallispuiston, Taivalkosken Kylmäluoman ja esimerkiksi Turkansaaren ulkomuseon virkistys- ja matkailurakenteisiin. Lisäksi rahoitusta myönnettiin usealle kotiseutumuseolle, ampumaradoille ja lentopaikkoihin.
Puolet saadusta rahoituksesta kohdistuu liikennehankkeisiin. Pohjois-Pohjanmaalle rahoitusta tuli Ouluun Koitelin ja Huttukylän jalankulku- ja pyöräilyväylän toteutukseen sekä Nivalan Sarjakylän ja Haapajärven Kumisevantien päällystämiseen.
Eduskunta jakaa budjetista vapautuneita jakovaroja vuosittain. Tänä vuonna rahaa jaettiin 20 miljoonaa euroa liikennehankkeisiin ja 20 miljoonaa muille hallinnonaloille.
Pohjois-Pohjanmaan liitto kokosi ehdotuksia kunnilta ja niitä on esitelty Oulun vaalipiirin kansanedustajille.