Savonlinnan itsenäisyyspäivän kaltaiset tragediat ovat yhä harvinaisempia Suomessa. Äiti ja kolme lasta kuolivat tapahtumassa, jota poliisi epäilee perhesurmaksi.
Turun yliopiston työelämäprofessori, ylilääkäri Hannu Lauerma on ollut mukana useissa perhesurmia koskevissa tutkimuksissa. Hänen mukaansa 1990-luvulla näissä surmissa kuoli kaksinkertainen määrä ihmisiä verrattuna 2000-lukuun.
Lauerma arvioi, että surmat ovat vähentyneet esimerkiksi siksi, että masennuksen hoito on parantunut paljon. Suuressa osassa perhesurmista tekijä on epätoivoinen ja haluaa tappaa itsensä.
– Tutkimukset osoittavat vahvasti, että masennuslääkkeiden käytön lisääntyminen on vähentänyt itsemurhia.
Lauerma kiittää myös neuvolajärjestelmän kehittymistä. Neuvoloissa psyykkiset kriisit voidaan tunnistaa ennen kuin tilanne kärjistyy.
Lisääkö uutisointi surmia?
2010-luvulla perhesurmia tapahtui kahtena ajanjaksona useita peräjälkeen. Syitä ei ole selvitetty, mutta Lauerma pohtii, vaikuttiko räikeä uutisointi asiaan.
Vielä 1950-luvulla lehdet eivät uutisoineet perhesurmista juuri lainkaan. Nyt surmat ovat lööpeissä useita kertoja oikeuskäsittelyn eri vaiheissa.
Tiedetään, että itsemurhista uutisointi voi yllyttää muitakin tappamaan itsensä.
– Perhesurmissa tekijä usein haluaa ensisijaisesti tappaa itsensä, jolloin julkinen esimerkki voi saada jonkun toimimaan samoin.
Lauerma toivoo, että lastensuojelu, poliisi ja psykiatria tekisivät yhteistyötä entistä tiiviimmin, jotta pieniinkin vaaran merkkeihin voitaisiin reagoida.
Merkkejä ovat esimerkiksi toivottomuus ja puheet siitä, mitä ihminen haluaa tehdä itselleen tai perheelleen. Joskus perhesurmaajat ovat myös valmistelleet tekojaan, esimerkiksi hankkineet aseen tai bensakanisterin.
– Viranomaiset voisivat toimia yhteistyössä esimerkiksi lastensuojelulain perusteella, jos vaaran viitteitä on havaittavissa.
Poliisi ei tiedä uhreista etukäteen
Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin (Krimon) tutkijatohtori Karoliina Suonpää on tutkinut puolisonsa surmaamia naisia. Valtaosassa Suonpään tutkimista tapauksista tekijä ei ole tappanut lapsia tai itseään.
Ne kertovat kuitenkin siitä, miten perheväkivalta näkyy ennen henkirikosta.
Alle 20 prosenttia naisista, jotka puoliso tappoi, oli kertonut parisuhdeväkivallasta poliisille ennen henkirikoksia.
Vain viidellä prosentilla oli terveystiedoissaan merkintä lähisuhdeväkivallasta. He käyttivät mielenterveyspalveluja paljon enemmän kuin muut.
Sivustakatsojille toimintaohjeita
Suonpää pohtii, että on mahdotonta tietää, miksi uhrit eivät kertoneet väkivallasta.
– Ehkä he eivät ottaneet yhteyttä, koska viranomaiset eivät vaikuta kovin tehokkailta. On myös tärkeä huomata, että usein näille naisille kasautuu haitallisia kokemuksia, kuten köyhyyttä ja päihdeongelmia.
Vaikka kumppaninsa tappamaksi joutuneet naiset eivät olleet kertoneet kotona kokemastaan väkivallasta viranomaisille, he olivat usein kertoneet siitä jollekulle.
Suonpää miettii, voisiko ihmisten tietoisuutta lisätä siitä, miten toimia, jos kuulee jonkun kärsivän lähisuhdeväkivallasta.
– Uhreja suorastaan syyllistetään siitä, että he eivät tehneet mitään, mutta myös sivustakatsojilla voisi olla tieto, kehen ottaa yhteyttä.
Ei kiintymystä edes perheeseen
Eri maissa tehtyjen tutkimusten mukaan perhesurman tekijällä on usein vakavia mielenterveysongelmia ja traumaattinen lapsuus.
Kun minäkäsitys ja itsetunto ovat rakentuneet lapsuudessa hatarasti, elämän kriisit voivat olla ylitsepääsemättömiä. Tällaisia tilanteita ovat esimerkiksi avioero tai sosiaalisen aseman menettäminen.
Jotkut surmaajat ovat olleet tekohetkellä psykoottisesti harhaisia.
Ylilääkäri Hannu Lauerman mukaan julkisuudessa on toisinaan luotu kuva tekijästä, joka ei saanut apua lukuisista pyynnöistään huolimatta. Tosiasiassa asiakirjat osoittavat, että tekijä ei ole ottanut apua vastaan.
Hän olisi esimerkiksi halunnut vain euforiaa ja mahdin tunnetta tuottavia lääkkeitä. Kun niitä ei ole määrätty, hän on kieltäytynyt avusta.
On myös mahdollista, ettei tekijä ole tuntenut lainkaan kiintymystä perheenjäseniinsä. He ovat voineet olla hänelle merkityksellisiä esimerkiksi idyllisen elämän kulisseina, seksuaaliobjekteina, yleisönä hänen menestykselleen tai työntekijöinä.
– Kun läheiset eivät toimikaan, kuten hän haluaa, heillä ei ole enää mitään arvoa. Kaikkia tragedioita ei voi koskaan täysin välttää, Lauerma toteaa.