Vaasalais­opettaja huomasi: oppilaat eivät edes yritä, koska Move-tulokset eivät vaikuta koulu­arvosanoihin

Opettaja Kari Vedenjuoksu toivoo, että Move-mittausten tulokset otettaisiin huomioon liikunnan numerossa. Se voisi motivoida kahdeksas­luokkalaisia ottamaan testin tosissaan.

Koululaiset testaavat liikkuvuuttaan viemällä kädet selän taakse.
Koululaiset testasivat liikkuvuuttaan Move-testissä vuonna 2023. Kuvan lapset eivät liity uutiseen. Kuva: Mårten Lampén / Yle

Koululaisille tehtävien Move-mittausten tulokset eivät aina anna niin tarkkaa kuvaa lasten ja nuorten fyysisestä kunnosta kuin oletetaan.

Vuosittain toteutettavien, ja jo kolmatta vuotta nousussa olleiden Move-mittausten tulokset vaihtelevat mittaajien ja mitattavien motivaation mukaan, arvioi liikunnanopettaja Kari Vedenjuoksu Onkilahden yhtenäiskoulusta Vaasasta.

– Vaikka kuinka pyritään siihen, että jokainen opettaja tekee testin samalla tavalla, aina voi olla eroja. Kun on monta mittaajaa, voi olla monta tulostakin.

Vedenjuoksu on työskennellyt yläkoululaisten terveystiedon ja liikunnan opettajana pitkään ja teettänyt kahdeksasluokkalaisilla mittauksia useana vuonna.

Ongelmana on hänen mukaansa myös se, ettei Move-mittausten tuloksia saa käyttää liikuntanumeron arviointiin. Tulokset on tarkoitettu osaksi kouluterveydenhuoltoa ja liikuntaneuvontaa – ja oppilaat tietävät sen.

– Esimerkiksi kun nuoret lähtevät juoksemaan viivajuoksua, jos heistä tuntuu, ettei huvita, he jättävät sen kesken.

Vedenjuoksun mukaan tällaisia tapauksia on paljon. Nuori juoksee palan matkaa ja toteaa, että tämä oli tässä. Eihän se liikuntanumeroon vaikuta.

Näin opettaja Kari Vedenjuoksu kertoo Move-testauksesta
Kari Vedenjuoksun mukaan Move-testien tuloksiin vaikuttavat erilaiset arvioijat ja mitattavien motivaatio tehdä testiä. Vedenjuoksua haastatteli Antti Haavisto.

Suomalaisten lasten ja nuorten fyysistä kuntoa on mitattu Move-mittauksin vuodesta 2016. Testin tekevät 5.- ja 8.-luokkalaiset, ja siinä mitataan kestävyyttä, lihaskuntoa, liikkuvuutta ja motorisia taitoja.

Tuoreet Move-tulokset julkaistiin viime viikolla.

Kentältä on tullut viestejä

Liikunnan ja terveystiedon opettajia edustavassa opettajajärjestössä on kuultu kentältä kantautuvia viestejä Move-mittauksista.

Liikunnan ja terveyden erityisasiantuntija Heidi Rautajoki Liito ry:stä sanoo, että mittauksiin olisi tärkeää varata riittävästi opettajia.

– Joskus mittauksia voidaan toteuttaa isoissa opetusryhmissä vain yhden opettajan ohjauksessa ja valvonnassa. Suorituksia saatetaan tehdä myös oppilaspareittain, ja silloin oppilas merkitsee ehkä tulokset itse ja virhemarginaali kasvaa.

Rautajoen mukaan suoritusten tarkka mittaus edellyttää, että ne tekee Moven suorituksiin perehtynyt opettaja. Move-mittauksiin on ollut runsaasti koulutusta vuosien aikana ja mittausohjeet ovat hyvinkin tarkkoja.

Hän ei osaa sanoa, mistä mittaustulosten erot johtuvat.

– Se on toki kiinni siitä, kuinka huolellisesti yksittäinen opettaja noudattaa annettuja mittausohjeita.

Rautajoen mukaan mahdollista on sekin, että toinen opettaja on hellämielisempi testitilanteessa kuin toinen. Liito ry kannustaa kuitenkin kaikkia opettajia mahdollisimman tarkkaan mittaukseen.

Tuloksissa huima ero

Vaasassa Onkilahden yhtenäiskoulussa alakoululaisia opettavat Markus Holmlund ja Heta Marttila ovat teettäneet Move-mittauksia viidesluokkalaisilla tätä vuotta lukuun ottamatta vuosia.

Viidesluokkalaiset ovat heidän mukaansa yleensä innokkaampia testin tekijöitä kuin kahdeksasluokkalaiset.

– Alakoulun puolella kaikki yrittävät aina parhaansa ja vähän kilvoittelevat kaverien kanssa, Holmlund sanoo.

Mittaustulosten tulkinta voi hänen mukaansa kuitenkin vaihdella arvioijan mukaan. Kollega on samaa mieltä.

– Eroja voi olla siinä, kuinka puhdasta tekniikkaa arvioija vaatii, eli kuinka paljon peppu saa nousta tai kuinka alas punnerretaan, Heta Marttila huomauttaa.

Esimerkiksi tänä vuonna Onkilahden viidesluokkalaisten poikien etunojapunnerruksissa oli huikea ero viime vuoden tuloksiin verrattuna. Punnerrukset paranivat peräti 64 prosenttia ja tytöilläkin yli 50 prosenttia.

Näin opettajat Heta Marttila ja Markus Holmlund kommentoivat Move-mittauksen haasteita
Heta Marttila ja Markus Holmlund ovat myös huomanneet, että testituloksien tulkinnoissa on eroja. Opettajia haastatteli Antti Haavisto.

Käytännössä kaikkien ohjeiden noudattaminen on testitilanteissa hankalaa.

– Esimerkiksi juostessa lapsia on paljon, ja piippauksen tullessa opettajan pitäisi nähdä tarkasti, kuka ehti viivalle, kuka oli vähän ennen viivaa ja kuka oli yli viivan. Siinä on paljon sellaisia tilanteita, joissa voi tulla vahingossakin epätarkkuutta, Marttila sanoo.

Opettajien mielestä Move-mittausten parasta antia ovat tulokset oppilaille itselleen. He voivat verrata omaa kehitystään viidennen ja kahdeksannen luokan välillä.

– Jos joku testi ei ole mennyt hyvin ja se kannustaa oppilasta yrittämään enemmän, silloinhan se on tosi hyvä, Markus Holmlund toteaa.