Vaasan Sport kulkee kriisistä kriisiin – seura­pomo ampuu alas huhut uudesta omistajasta: ”Täysin tuulesta temmattu”

Sportin kassa on kuiva ja pudotus­peli­haaveet käytännössä arkussa. Loppu­kauden ainoa tavoite on pelastaa taloudellinen tulos plus­merkkiseksi, mikä enteilee pelaajien poistomyyntejä.

Brad Hunt kuvattuna.
Vaasan Sport on valahtanut sarjan pohjalle. Kuva: Samppa Toivonen / Apollo Photo / AOP

Vaasan Sportin ympäriltä ei ole viime aikoina, eikä oikeastaan viime vuosinakaan puheenaiheita puuttunut. Milloin on puhuttu konkurssiuhasta, milloin alasarjasta NHL:ään Vaasan kautta ponnistaneesta ihmetarinasta, milloin rikoksesta tuomitun nuoren pelaajan palkkaamisesta.

Tällä kaudella tulokset ovat sukeltaneet ja valmentajia tullut ja mennyt käsittämättömällä tavalla.

Ensin seura antoi lokakuussa kenkää Juuso Hahlille palkatakseen uudeksi valmentajakseen 64-vuotiaan Doug Sheddenin. Kanadalainen valmensi vuosien 2005–2008 aikana HIFK:ta, Jokereita sekä Leijonia.

Shedden valmensi Vaasassa lopulta kaksi kuukautta ennen kuin purki sopimuksensa kuluvalla viikolla yhteisymmärryksessä seuran kanssa. Joukkue voitti kanadalaisen alaisuudessa kaksi peliä. Nyt joukkuetta luotsaa Jussi Tapio.

Urheilujohtamisessa ei voida puhua kovin onnistuneesta kaudesta.

Vaasan Sportin urheilujohtajana toimii Ari-Pekka Pajuluoma ja toimitusjohtajana Jonne Kemppainen. Kemppainen ei kaunistele totuutta tai väistele vastuita.

– Meidän tavoitteemme on olla kymmenen parhaan joukossa emmekä ole lähelläkään sitä. Emme me sokeita ole, osaamme katsoa sarjataulukkoa. Minä olen epäonnistunut ja organisaationa olemme epäonnistuneet, Kemppainen myöntää.

MTV:n erätaukosegmentissä lauantaina Pajuluoma totesi valmentajaselkkauksessa syyttävän sormen osoittavan itseensä ja ymmärtävänsä hyvin urheilujohtoon kohdistuvan kritiikin.

Kuvassa Vaasan Sportin valmentaja Jussi Tapio.
Jussi Tapio päätyi yllättäen Sportin päävalmentajaksi. Kuva: Tomi Natri / All Over Press

Tuleen Vaasassa ei Kemppaisen mukaan ole jääty makaamaan.

– Oppia on otettava ja koko ajan jo nyt olemme miettineet, mitä tässä on tapahtunut. Olemme pari viikkoa analysoineet tehtyjä ratkaisuja ja reagoineet niihin. Tulemme myöhemmin ulos syvemmin sen kanssa, miten aiomme toimintaa kehittää, ettemme ole ensi kaudella tässä samassa tilanteessa.

Kassa kovilla

Pannukakuksi kehittymäisillään oleva kausi ei tee hyvää Sportin jo ennestään kuivalle kassalle. Vaasalaiset ovat itse asiassa kyenneet kehittämään talouspuoltaan, mutta vanhat rasitteet lyövät jarrua pintaan pääsemiselle.

Sportin osaomistaja Tuomas Saikkonen lateli aiemmin viikolla Iltalehdelle antamassaan haastattelussa raakaa realismia seuran taloustilanteesta. Saikkosen mukaan seura elää kädestä ja suuhun eikä sillä ole lainkaan puskuria.

– Se on rehellistä puhetta. Tasapainottelemme jatkuvasti kassan kanssa. Viime vuosi oli onnistunut, mutta tarvitsisimme kaksi, kolme niitä peräkkäin päästäksemme tasapainoon, Kemppainen sanoo.

Jonne Kemppainen on Vaasan Sportin toimitusjohtaja.
”Tasapainottelemme jatkuvasti kassan kanssa”, Jonne Kemppainen sanoo. Kuva: Matti Rinnekangas / Yle

Talouden tasapainottaminen onkin vaasalaisten käytännössä ainoa tavoite loppukaudesta. Käytännössä tämä tullee tarkoittamaan poistomyyntiä pelaajistossa. Kemppainen ei suoraan tätä vielä myönnä, mutta tunnustaa realiteetit.

– Tästä eteenpäin kaikki tähtää ensi kauteen. Ensi kaudella panoksena on koko Pohjanmaan kiekkoilu. Halutaan päästä liikkeelle panosten vaatimilla resursseilla. Mikäli teemme nyt suuret tappiot, resurssien kasvattaminen on entistä vaikeampaa. Millaisia toimenpiteitä tulemme tekemään, sen aika näyttää, Kemppainen pyörittelee.

Sport pyrkii kasvattamaan pelaajabudjettiaan tulevalle kaudelle puolella miljoonalla.

Rikkinäinen puhelin

Sportin kaudelle sopiva selkkaus syntyi Saikkosen Iltalehdelle antamasta haastattelustakin. Artikkelissa Iltalehti sanoo Sportin olevan tietojensa mukaan saamassa omistajaportaaseen uutta verta ja pääomaa.

Lehden mukaan on huhuttu vedonlyönti- ja kasinopelialalla vaurastuneesta ulkomailla asuvasta suomalaishenkilöstä tai -henkilöistä.

– En kiellä, etteikö keskusteluja olisi käyty, Saikkonen kommentoi Iltalehden artikkelissa.

Kommentit saivat Sportin toimistolla kulmakarvat kohoamaan. Toisaalta Texasista työmatkalta tavoitettu Saikkonen kielsi puhuneensa aiheesta käytännössä mitään.

– En tiedä, mistä siinä jutussa puhutaan. Tein haastattelun, mutta jutusta tuli aika erilainen, mitä ajattelin. En tiedä yhtään, keneen jutussa viitataan. Ei ole mitään sellaista, mistä voisi puhua eikä kulman takana ole mitään tulossakaan, Saikkonen sanoo Yle Urheilulle.

Mies puvussa poseeraamassa kameralle.
Tuomas Saikkosen haastattelu Iltalehdessa hämmensi. Kuva: Tommi Pietiläinen

Kemppainen komppaa.

– Jääkiekko on urheilu- ja viihdebisnestä, mihin kuuluvat huhut. Nämä puheet jostakin mystisestä vedonlyönti- ja kasinohenkilöstä on kyllä vedetty aivan hatusta. Meillä menevät muutenkin sijoittajakeskustelut ja tämä jossakin kohtaa aukeava vedonlyöntipuoli aivan eri kaistoja.

Saikkonen toisaalta hyvin raadollisesti puhuu Iltalehden artikkelissa Sportin taloustilanteesta ja esimerkiksi siitä, että mikäli tammikuuhun mennessä seura ei ole löytänyt uutta omistuspohjaa ”voimme olla kusessa”.

Vaasan talousalue ei Saikkosen Iltalehdelle antaman lausunnon mukaan riitä A-sarjan tasolla pelaamiseen.

– Kassavirran kanssa taistelemme koko ajan. Omistajastrategian mukaisesti haemme uutta pääomaa osakeannin kautta, mutta osakejärjestelyitä ei ole käynnissä, Kemppainen sanoo lopuksi.