Suomalaisten innostus perinteiseen jouluruokaan kestää yleensä vain joulupäivään saakka, tietää vaasalaisen pizzerian O Sole Mion toimitusjohtaja Lotta Oikkonen. Sen jälkeen alkavat kiireet ja pizzaa menee tapaninpäivänä uuniin tasaiseen tahtiin.
S-ryhmän ravintola Rosson tilastojen mukaan pizzankulutus nousee tapanina jopa 30 prosenttia normaaliin arkipäivään verrattuna. Myös muun pikaruuan kysyntä kasvaa.
– Se on meillä yksi vilkkaimista, ellei jopa vuoden vilkkain päivä pizzan myynnissä. Hässäkkä jatkuu aina loppiaiseen asti, siihen, kun koulut taas alkavat, Oikkonen sanoo.
Sama viesti on muillakin pizzoja myyvillä ketjuilla.
S-ryhmän ravintolaliiketoiminnan johtaja Visa Jaatinen näkee myynnissä sen, että suomalaiset siirtyvät jouluruuista normaaliin heti joulupäivän jälkeen.
– Tapaninpäivänä ja muina joulun välipäivinä esimerkiksi Rossossa pizzojen myynti lisääntyy jopa 30 prosenttia joulua edeltävältä ajalta.
Oma joulun jälkeinen ilmiönsä ovat pizzalahjakortit, kertoo Kotipizzan ulkoisen viestinnän päällikkö Nelli Saajakoski.
– Aattona lahjakortteja paljastuu lahjakääreistä.
Saajakosken mukaan joulusyömiset heijastuvat pizzavalintaan.
– Kinkku täytteenä vähenee joulun välipäivinä. Silloin pizzan päälle valitaan jotain muuta proteiinia, kuten kanaa, luonnonkalaa, tonnikalaa tai sieniä, Saajakoski kertoo.
Dippikastikkeetkin kiinnostavat välipäivinä
Joulun jälkeen ruokaa tilataan usein myös suoraan kotiin.
Foodora-sovelluksen kautta pizzaa tilataan kotiin peräti 43 prosenttia enemmän kuin muina aikoina, kertoo Foodoran ravintolatoiminnasta vastaava kaupallinen johtaja Heli Siljamäki.
– Illallisaikaan joulun välipäivinä suomalaiset turvautuvat selvästi tuttuihin makuihin: pizza ja burgerit ovat ylivoimaisia suosikkeja. Niiden rinnalle nousevat täytetyt leivät, sushi ja kebab, kertoo Siljamäki.
Foodoran kotiinkuljetuksista löytyy myös yksi ehkä hieman yllättävä hittituote.
– Välipäivinä toimitamme koteihin naposteltavia. Erityisesti dippikastikkeita menee normaaliin päivään verrattuna 130 prosenttia enemmän.
Woltin viestintäpäällikkö Tessa Tammivaara kertoo, että he toimittavat joulun välipäivinä koteihin eniten burgereita. Pizza on toiseksi suosituin. Kebab on tehnyt nousun kärkiviisikkoon.
Kaikkea muutakin kuuluu suomalaisten välipäivien suosikkeihin. Koteihin woltataan paljon banaania ja kurkkua.
– Erikoisin kotiin kuljetettava välipäivien tuote lienee HDMI-piuhat, kertoo Tammivaara.
Pikaruokaravintolat pärjäävät
Majoitus- ja ravintola-alan yhdistyksen MaRa:n toimitusjohtajan Timo Lapin mukaan
houkuttelee.
Lapin mukaan joulun välipäivien kiireet riippuvat suoraan siitä, millainen ravintola on kyseessä ja missä kaupungissa se sijaitsee.
– Pikaruokaravintolat yleensä menestyvät silloin, kun taloudessa menee heikommin, niin on nytkin.
Lappi näkee selvän syyn pizzojen valtavaan suosioon välipäivinä. Hänen mukaansa joulun jälkeen halutaan helppoa ruokaa, jota ei tarvitse tehdä itse.
Toisaalta osa syö pizzaa jo jouluna.
– Nuoret aikuiset viettävät usein joulun kaupungissa. Silloin ei mennäkään mummolaan, vaan baariin tai pizzalle.
Juttua korjattu 27.12. klo 10.58: Korjattu O Sole Mion toimitusjohtaja Lotta Oikkosen sukunimi.