Ruotsin olympiajoukkueeseen on valittu lisää hiihtäjiä: Linn Svahn, Maja Dahlqvist, Moa Ilar, Johanna Hagström, Emma Ribom, Anton Grahn ja Alvar Myhlback.
Jo aiemmin Ruotsin maastohiihtäjistä olympiavalinnan olivat saaneet Ebba Andersson, Frida Karlsson, Jonna Sundling, William Poromaa ja Edvin Anger.
Etenkin Myhlbackin valinta puhuttaa. Vielä keväällä hän sanoi, ettei havittele olympiapaikkaa, sillä hän on kilpaillut menestyksekkäästi myös pitkien matkojen Ski Classicsin kiertueella.
Viime talvena Myhlback teki historiaa voittamalla Vasaloppetin vain 18-vuotiaana. Keväällä hän teki kaksivuotisen sopimuksen Ski Classicsin tiimin Lager 157:n kanssa.
Myhlbackin taiteilu Ski Classicsin ja hiihdon maailmancupin välillä on herättänyt Ruotsissa paljon mielipiteitä.
Viime kaudella Ruotsissa herätti raivoakin, kun Myhlbackia ei valittu nuorten MM-kisoihin. Syynä oli, ettei hän osallistunut Ruotsin karsintakisaan, koska kilpaili Ski Classicsin puolella.
Myhlback kommentoi keväällä, ettei ole koskaan tuntenut itseään niin motivoituneeksi. Hän sanoi, että pitää Ski Classicsin kisoja erittäin hauskoina ja arvostettavina.
Tuolloin Myhlback totesi myös, etteivät olympialaiset ole hänelle tavoite toisin kuin Vasaloppet ja Ski Classicsin kokonaiskisa. Hän kuitenkin lisäsi, ettei sulje mitään ovia.
Tällä kaudella Myhlback on kisannut maastohiihdon maailmancupissa Rukalla ja Trondheimissa. Hän oli Rukalla sprintin yhdeksäs ja Trondheimissa sprintin kolmonen. Se oli hänen ensimmäinen palkintokorokesijansa maailmancupissa.
19-vuotias Myhlback on erittäin vahva tasatyöntäjä maratonmatkojen ansiosta. Trondheimissa hän lykkikin sprintin kolmoseksi vain tasatyöntöä käyttämällä.
Myhlbackilla ei siis ollut suksissaan lainkaan pitovoitelua. Hän käytti tasatyöntöä, koska radalla ei ollut lainkaan alueita, joilla tasatyöntö olisi säännöillä kielletty.
Myös Davosissa epäonnistunut Johanna Hagström valittiin nyt Ruotsin joukkueeseen. SVT:n mukaan hän kyynelehti Davosin kisan jälkeen ja kommentoi, kuinka vaikeaa on kilpailla ystäviään ja joukkuekavereitaan vastaan.
– Tällä hetkellä se tuntuu todella vaikealta, rehellisesti sanottuna, hän sanoi viitaten taistoon olympiapaikoista.
Ruotsilla on kahdeksan naisten ja kahdeksan miesten paikkaa olympialaisten maastohiihtoon. Suomen naisilla on kahdeksan paikkaa, miehillä seitsemän.
Lähde: SVT